torstai 28. maaliskuuta 2019

Mitä Pablo Escobarin kullattu virtahevon pääkallo kertoo ihmisten päätöksenteosta

Päätöksenteko, museot ja Pablo Escobar
Pablo Escobarin omistaman virtahevon kullattu pääkallo esillä Viktor Wynd museum of curiosities-museossa 2018

Kokaiinikaupoilla rikastunut Pablo Escobar rakensi itselleen yksityisen eläintarhan Kolumbiaan vuonna 1980.  Escobar salakuljetti sinne Afrikasta kirahveja, elefantteja, virtahepoja ja muita eksoottisia eläimiä.  Oma eläintarha on ylellisyyttä, johon ei kovinkaan monella ole varaa. On luultavaa, että se oli Escobarille ilahduttavan paikan lisäksi myös menestyksen ja vallan symboli. Virtahepoja Escobar hankki neljä kappaletta, joista vain kolme selvisi matkastaan Kolumbiaan hengissä. Escobarin eläintarhan eläintenhoitaja kertoo, että eläinrakas Escobar oli virtahevon kuolemasta hyvin surullinen. Escobar päätti kunnioittaa kuollutta virtahepoa ja halusi säilyttää sen pääkallon muistona. Hän pohti erilaisia keinoja miten  sen saisi säilymään hyväkuntoisena pitkään ja päätyi pääkallon kultaamiseen 24 karaatin kullalla. Kullattu pääkallo sijoitettiin Escobarin toimistoon. Pääkallo saattoi siis toimia Escobarille symbolina eläinrakkaudesta tai se saattoi symboloida tulevaisuuden tavoitteita (oppia virheistä ja kohdella eläimiä paremmin jatkossa). Kolme hengissä selvinnyttä  virtahepoa ilahduttivat Escobaria hänen eläintarhassaan. Eläintenhoitajan mukaan Escobar tykkäsi katsella niitä tuntikausia. Escobarin kuoltua virtahevot karkasivat Kolumbian luontoon ja nyt Kolumbiassa on noin 70 virtahevon lauma.  Tämä on ainoa villinä elävä lauman Afrikan ulkopuolella. Virtahevot lisääntyvät luonnossa ja aiheuttavat ongelmia Kolumbiassa.

Vuonna 1993 Escobar ammuttiin ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin. Escobarin omaisuus  huutokaupattiin parikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin kullattu pääkallo siirtyi John Hanburylle. John Hanbury on kuvaillut kokoelmaansa seuraavasti: ”Ainoa pääperiaate kokoelman keräämiselle on ollut seurata uteliaisuuttani ja katsoa mihin se johtaa.  Olen ostanut esineitä mitkä inspiroivat ihmettelyä. Näen itseni ennemminkin tarinoiden kerääjänä kuin tavaroiden kerääjänä. Kokoelmani esineet ovat ikään kuin varjoja muistoista tai tarinoista, joista ne kertovat.”. Hanbury siis päätti ostaa pääkallon omaan kokoelmaansa saadakseen tarinan ja inspiroidakseen ihmettelyä. Markkinoijat ovat hyvin tietoisia siitä, että ihmiset ostavat ennemmin tarinoita kuin esineitä. Esineet, jotka inspiroivat ja ilahduttavat ovat tärkeitä. Kävin itsekin inspiroitumassa Lontoossa The Viktor Wynd Museum of Curiosities –museossa.  Siellä oli yksi silmiinpistävimmistä esineistä juuri tuo Pablo Escobarin kullattu virtahevon pääkallo. Pääkallo oli museossa lainassa John Hanburyn kokoelmasta. Kysyin museon omistajalta Viktor Wyndiltä sähköpostitse miten pääkallo päätyi museon kokoelmiin. Hän kertoi, että he ovat ystäviä John Hanburyn kanssa ja pääkallon päätyneen museon kokoelmiin siitä syystä. Pääkallo on siis museon kokoelmissa osin sattumalta. Museon opaskirjassa kerrotaan, että museo esittelee epäyhtenäisen kuvan maailmasta tarjoten ihmettelyn aiheita. Museossa ei ole pyritty minkäänlaiseen tavaroiden luokitteluun tai järjestämiseen, koska heidän näkemyksensä mukaan maailma ”kylpee ihmeellisyyksissä” eikä luokittelu ole edes mahdollista. Museo ei pyri jakamaan tietoa tai kouluttamaan ihmisiä, vaan ainoastaan herättämään ihmettelyä. Museon esittelee tavaroita, jotka ovat ”välkkyneet” ja kiinnittäneet museon omistajan huomion. Tässä valossa on siis pelkästään loogista, että Escobarin virtahevon kullattu pääkallo on juuri tässä museossa esillä, sillä mihin kategoriaan sen oikeastaan luokittelisi? Viktor Wynd ja John Hanbury ostavat ja kertovat tarinoita.

Sam Gosling (2008) on pohtinut ihmisten omistamia tavaroita mainiossa kirjassaan Snoop- What your stuff says about you. Hän on päätynyt siihen, että osa tavaroistamme on sellaisia joiden avulla rakennamme ja julistamme identiteettiämme (identity claims), osa on sellaisia joiden avulla säätelemme tunteitamme (feeling regulators) ja osa on päätynyt meille lähinnä sattumalta ja on merkkejä tavastamme elää (behavioral residue). Tähän samaan liittyy myös Russell Belkin (2006) ajatus siitä, miten omistamamme tavarat ovat ikäänkuin persoonamme jatkeita tai laajennuksia (extended self). Tavarat ikäänkuin arkistoivat elämäämme ja muistuttavat meitä minuutemme historiasta, eri puolista ja tavoitteista. Toisin sanoen ne ovat osa tarinaamme. On helppo kuvitella, että eläintarhan hankkiminen ja pääkallon kultaaminen liittyivät Escobarin ajattelussa identiteetin rakentamiseen ja julistamiseen. Pääkallon säilyttäminen toimistossa viittaa sen käyttämiseen tunteiden säätelyyn (muistot tai tulevaisuuden tavoitteet). Keräilijät ostavat tarinoita ja museot kertovat niitä, mikä selittää sen miten pääkallo päätyi Afrikasta Kolumbian kautta Lontooseen museon kokoelmiin.

Sisäänkäynti Viktor Wynd museum of curiosities museoon Lontoossa 2018
Lähteet:
  • The Connor Brothers (2018): ” Pablo Escobar's gold plated Hippopotamus Skull”, Youtube, Julkaistu 20.6.2018 https://www.youtube.com/watch?v=FaVgCGDr72g
  • The Viktor Wynd museum of curiosities guidebook 2018
  • Gosling, Sam (2008): ” Snoop – What your stuff says about you?”
  • Belk, Russell W. (2006): “Possessions and Extended Self”, Journal of Consumer Research 15(1988): 139-168