keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Kuka päättää mikä on kaunista ja miksi sillä on mitään väliä?


Käsityksemme kauneudesta yksipuolistuu ja yhdenmukaistuu  

Kaikkina aikoina kauneus on ollut ihmisille tärkeää, jo antiikin ajan filosofit pohtivat kauneutta ja sen olemusta. Ortodoksinen munkki Serafin Seppälä toteaa kirjassaan Kauneus (2010), että kyky ja tarve nauttia kauneudesta yhdistää kaikkia vähänkään syvällisiä ihmisiä. Kirjassaan hän valottaa seikkaperäisesti monenlaisia kauneuskäsityksiä kuten harmonia ja hyvyys. Hän on huolissaan siitä, että aikamme kauneuskäsityksen mukaan kauneuden ajatellaan olevan vain pintaa. Käsityksemme kauneudesta on yksipuolistunut. 

 

Mediatisoituneessa maailmassa käsityksemme kauneudesta väkisinkin yhtenäistyvät, kun jaamme kaikki pääsyn samojen uutisten ja käsitysten lähteille. Kaikkein eniten kauneuskäsityksiämme kuitenkin yhdenmukaistavat monenlaiset algoritmit ja filtterit. Kun haemme Googlen kuvahausta kauniita ihmisiä, rakennuksia ja paikkoja, on Googlen algoritmi valinnut nämä meille. Olisi mielenkiintoista tietää, miten se on valinnat tehnyt.  Tätä tietoa Google ei kuitenkaan jaa. Kuinka monen ihmisen tai kenen kauneuskäsitykset ovat olleet luokittelun pohjana? Vaikka emme Googlen algoritmin perustaa tunne, niin Jill Rettberg (2019) osaa kertoa siitä, miten algoritmit oppivat ”tunnistamaan” (ja samalla määrittelemään) kauneutta. Hän on tutkinut sitä, miten algoritmit oppivat luokittelemaan kuvia estetiikan eli kauneusopin perusteella. Luokittelu perustuu samaan tekniikkaan kuin kasvojen tunnistus. Algoritmit luokittelevat kuvia ja ennustavat mitä tunteita ihmiset kokevat, kun katsovat niitä. Algoritmit antavat pisteitä erilaisille kuville kauneuden mukaan - ja samalla tulevat määritelleeksi sitä mikä on kaunista. 


Kauneusleikkaukset yhdenmukaistavat ihmisiä  

Algoritmien lisäksi kauneuskäsityksiin vaikuttavat yhtenäistävästi selfie-filtterit, joiden avulla voidaan ”kaunistaa ihmisiä” eli poistaa ryppyjä, suurentaa silmiä ja tasoittaa ihoa. Yksi tällainen filtteri on kiinalaisessa Meitu-äpissä, mikä parantelee selfiekuvia suurentamalla silmiä, lisäämällä meikkiä ja sarjakuvamaisia efektejä. Moni pitää tätä pelkkänä hassutteluna, minkä avulla voi ”kaunistaa” ihmisiä huvikseen. Mistään ihan pienestä ilmiöstä ei kuitenkaan ole kyse, sillä Elina Lappalaisen (2017) mukaan ”Meitu on ladattu yli miljardiin puhelimeen ja sillä on yli 456 miljoonaa aktiivista käyttäjää”. Ongelmallista tässä on se,  että Meitun kauneuskäsitys on kapea-alainen ja stereotyyppinen.  New Yorkerissa julkaistun artikkelin mukaan Meitu muuttaa kauneuskäsityksiä Kiinassa kovaa vauhtia. 

 

Kiinalaisen sanomalehden mukaan kauneusleikkauksista on tullut viime vuosina Kiinassa sosiaalisesti hyväksyttyjä. Kiinan kauneusleikkausliiketoiminta kasvaa kuusi kertaa nopeammin kuin muualla maailmassa. Yli 8 miljoonaa ihmistä Kiinassa on käynyt kauneusleikkauksessa. Tutkimuksen mukaan vaikuttaa siltä, että selfie -kulttuuri on pääsyy kauneusleikkausten äkilliselle ja suurelle kasvulle. Opiskelijat ottavat lainaa kauneusleikkauksia varten.  Moni opiskelijoista uskoo, että fyysinen kauneus on ydinkompetenssi, jonka avulla maailmassa pärjää. 


Onko kauneus ydinkompetenssi?

Useiden tutkimusten mukaan fyysinen kauneus vaikuttaa suuresti ihmisten välisissä romanttisissa suhteissa, kauneutta käytetään ikään kuin stereotypiana hyvästä ja haluttavasta (beutiful is good-effect) (esim. Sangrador & Yela 2000, Hadjistavropoulos, & Genest 1994, Dion et al. 1972). Se vaikuttaa myös siihen kenen kanssa halutaan ystävystyä (Lemey et al 2010). Erin Shinners (2009) pyysi tutkimuksessaan 284 opiskelijaa arvioimaan ihmisten miellyttävyyttä ja luotettavuutta valokuvien perusteella. Tulosten mukaan miellyttävämpiä ihmisiä pidettiin luotettavampina kuin ei-niin-miellyttäviä ihmisiä. Tämä vaikutus on osin alitajuinen, eivätkä ihmiset ole tietoisia siitä

Ihmisten fyysinen kauneus koostuu monista eri elementeistä; tutkimusten mukaan kasvojen kauneus näyttää olevan kaikkein tärkeintä (Pansu & Dubois 2002). Tähän liittyvät ominaisuudet, kuten kasvojen väri, tasaisuus, silmien kirkkaus, hiusten kiilto ym. Nämä kaikki ovat merkkejä terveydestä. Olennaisia elementtejä ovat myös symmetrisyys, keskiarvoisuus, maskuliinisuus tai feminiinisyys (Thornhill & Gangestad 1999). Vaikka (pinnallinen) kauneus ei ehkä siltikään ihan ydinkompetenssi ole, on sillä selvästi paljon merkitystä. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, kuka päättää mikä on kaunista. 

Mikä oikeastaan on kauneuden olemus 

Kuten alussa kerroin Serafim Seppälää ahdistaa kauneuskäsitteen pinnallistuminen. Kauneus-kirjansa esipuheessa Serafim Seppälä (2010) kertoo ”suuruudenhullusta” motiivistaan kirjan suhteen. Hän kirjoittaa kauneudesta, koska haluaisi ”tarjota nykyajan aatteellisen pirstoutumisen keskelle jotain sellaista, mikä voisi toimia kokoavana periaatteena” ihmisten taustasta tai uskonnollisesta vakaumuksesta (tai vakaumuksettomuudesta) riippumatta. Mutta mitä sitten kauneus oikeastaan on? 

 

Michael Martin (2013) kertoo Philosophy Bites -podcastissä siitä, miten erilaisia näkemyksiä eri filosofeilla on kauneudesta. David Hume ajattelee, että se mikä on kaunista tai se mitä me pidämme kauniina, on subjektiivinen asia (kauneus on katsojan silmässä). Kauneus on ikään kuin olemassa katsojan sisällä, ja se heijastuu eri tavoilla eri ihmisistä ja esineistä mitä henkilö katsoo. Hume pitää esineen herättämiä tunteita mittarina sen kauneudesta, eli jos jokin tuottaa meille iloa tai onnentunteita, on se myös todennäköisesti meistä kaunista. Immanuel Kant on täysin vastakkaista mieltä, hänen mielestään kauneus on olemassa itsessään ihmisistä tai katsojista riippumatta. Jotkut asiat ovat objektiivisesti ottaen kauniita, eikä niiden kauneus riipu siitä onko kukaan niitä näkemässä. 

 

Serafim Seppälän tulkinta on jotain näiden väliltä. Häntä harmittaa, että kauneus tunnistetaan valikoivasti pelkkinä pintoina, eikä sen arvoa ymmärretä. Kauneus ilmenee materiana, mutta ei ole siinä. Eli tavallaan Kant on oikeassa: kauneus ilmenee ihmisen tai esineen ominaisuutena, mutta myös Hume on oikeassa, sillä kauneus on kuitenkin enemmän kuin pelkkää pintaa. Se on ihastumisen tunne, joka kykenee koskettamaan ihmisiä syvällisesti. 


Lähteet: 

  •  CHINA CGTN (2017): What's driving China's plastic surgery boom? 26.9.2017 https://news.cgtn.com/news/3559544f77597a6333566d54/share_p.html
  • December 18 & 25, 2017 Issue https://www.newyorker.com/magazine/2017/12/18/chinas-selfie-obsession
  • Dion, Karen, Ellen Berscheid, and Elaine Walster. "What is beautiful is good." Journal of personality and social psychology 24.3 (1972): 285.
  • Edmonds, David  & Warburton, Nigel (2013): ” Michael Martin on Hume on Taste”, Philosophy Bites  Podcast by David Edmonds & Nigel Warburton, who interview special quests, 3.8.2013
  • Fan, Jiayang (2017): ”Chinas’s selfie obsession: Meitu’s apps are changing what it means to be beautiful in the most populous country on earth”, The New Yorker, Annals of Technology
  • Hadjistavropoulos, Thomas, and Myles Genest. "The underestimation of the role of physical attractiveness in dating preferences: ignorance or taboo?." Canadian Journal of Behavioural Science/Revue canadienne des sciences du comportement 26.2 (1994): 298.
  • Lappalainen, Elina (2017): ”Kerro kerro suodatin”, Tekniikkalaji kolumni Talouselämä-lehdessä 3/2017, s. 25
  • Lemay, Edward P., Margaret S. Clark, and Aaron Greenberg. "What is beautiful is good because what is beautiful is desired: Physical attractiveness stereotyping as projection of interpersonal goals." Personality and Social Psychology Bulletin 36.3 (2010): 339-353.
  • Pansu, Pascal, and Michel Dubois. "The effects of face attractiveness on pre-selective recruitment." Swiss Journal of Psychology/Schweizerische Zeitschrift für Psychologie/Revue Suisse de Psychologie 61.1 (2002): 15.
  • Rettberg, Jill Walker (2019): ”Machine Vision: Selfie filters and image recognition algorithms as cognitive technical systems”, presentation in conference  ”Moral machines? Ethics and politics of the digital world” –Conference in Helsinki, 6-8.3 2019
  • Sangrador, José Luis, and Carlos Yela. "‘What is beautiful is loved’: Physical attractiveness in love relationships in a representative sample." Social Behavior and Personality: an international journal 28.3 (2000): 207-218.
  • Seppälä, Serafim (2010): ”Kauneus: Jumalan kieli”, Kirjapaja Oy, s. 7-12. 
  • Shinners, Erin. "Effects of the “What is Beautiful is Good” stereotype on perceived trustworthiness." UW-L Journal of Undergraduate Research 12 (2009): 1-5.
  • Thornhill, Randy, and Steven W. Gangestad. "Facial attractiveness." Trends in cognitive sciences 3.12 (1999): 452-460.

Kiitos kuvasta Pong at freedigitalphotos.net

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Tuomarin tekemän päätöksen dramaattiset seuraukset: Lance Easleyn tarina


 

Kohtalokas vihellys ja kyberkiusaaminen 

 

Kun Lance Easleylle tarjoutui tilaisuus viheltää amerikkalaista jalkapalloa kaikkein ylimmällä tasolla NFL:ssä, hän ei epäröinyt hetkeäkään. Tuo tilaisuus avautui alemman tason tuomareille, koska NFL:n tuomarit olivat lakossa syksyllä 2012. Yhdessä syksyn 2012 ottelussa oli erikoinen ja monitulkintainen tilanne, josta Easley tuomitsi maalin (touchdown). Suuri yleisö ja lehdistö eivät olleet tuomiosta samaa mieltä. Videotuomari tarkisti asian ja totesi sen olleen oikea päätös. Myös NFL on antanut myöhemmin lausunnon samasta asiasta ja todennut seisovansa Easleyn päätöksen takana. 

 

Tässä ei sinänsä ole mitään erikoista, tuomarit tekevät kyseenalaisia (tai siltä näyttäviä) päätöksiä kaikissa lajeissa koko ajan. Se mikä tässä tarinassa on erikoista, on päätöksestä seurannut ryöpytys. Easleyn saama kritiikki oli mittakaavaltaan ihan käsittämätöntä. Easley sai tappouhkauksia, hän tarvitsi poliisisuojelua ja hänen kodissaan oli pommiuhka. Pitkään pelin jälkeen jatkui nettikiusaaminen ja häntä pilkattiin monissa viihdeohjelmissa. Myös mainostajien mielestä oli hyvä idea tarttua aiheeseen.  Mainokseen laitettiin kysymättä lupaa Easleyn kuva ja sen suuntainen teksti, että ”älä tee huonoa ratkaisua, vaan osta meiltä” (”Don’t make a bad call, buy from us”). Lance Easleystä amerikassa yleinen tuli vihan ja vitsien kohde. Hän sai negatiivista huomiota viihdeohjelmissa (esimerkiksi Jay Leno käsitteli Easleyä showssaan). Googlesta löytyy 875 hakutulosta sanoilla ” ’Lance Easley’ Joke”. Dan Wetzelin artikkelin mukaan jopa silloiset presidenttiehdokkaat Barack Obama ja Mitt Romney keskustelivat aiheesta. Tällä yhdellä kyseenalaisella vihellyksellä on jopa omat ”Fail Mary” Wikipediasivut - mihin tämä maailma on menossa?. 

 

Trauma, sen seuraukset ja siitä selviäminen

 

Easleylle itselleen tuntui jääneen asiasta vakava trauma, mikä ei ole lainkaan ihme. Trauma sai hänet purkamaan tuntojaan kirjassaan ”Making The Call- Living with your decisions”, missä hän kertoo elämänsä muuttaneista 8 sekunnista. Hän kertoo osanneensa odottaa pelissä tilannetta, katsoneensa oikeaan suuntaan ja toivoneensa selkeää tilannetta. Tilanne ei kuitenkaan ollut selkeä ja hänen tulkintansa oli Touchdown. Kirjassaan hän pohtii, että viheltäisi edelleen tilanteen samalla tavalla. Tuomari viheltää, minkä hän näkee ja mitä hän siinä tilanteessa tulkitsee. Ei se oikeastaan jälkiviisauden valossa voi muuttua. 

 

Easley kertoo olleensa ottelun aikaan 52-vuotias ja hänellä oli pitkä ura tuomarina takana (ei tosin NFL tasolla). Hän oli käynyt NFL-tuomarin kurssin ja viheltänyt alemman tason pelejä valtavan paljon. Ennen tuota kohtalokasta vihellystä, Easley kertoi nauttineensa vihellyksen aiheuttamasta haasteesta ja siitä intensiivisestä keskittymisen tunteesta. Hän kertoo saaneensa niinikään tuomarina toimineelta isältään ohjeita tuomariuransa alussa: ”Tee aina parhaasi kentällä, mutta ymmärrä samalla, että olet väärässä osan aikaa ja että on ihmisiä joiden mielestä olet väärässä koko ajan”. 

 

Tuon pelin ja sitä seuranneen ryöpytyksen jälkeen Easleylle tuli itsetuhoisia ajatuksia. Hän kärsi niin syvästä masennuksesta, että vietti jonkin aikaa psykiatrisessa hoitolaitoksessa. Hyvin ei mennyt muillakaan rintamilla; hän menetti työpaikkansa pankissa ja 28-vuotinen avioliitto päättyi. Vakavasti masentunut Lance yrittää edelleen jättää kaiken tapahtuneen taakseen. Hän kertoo huomanneensa, että monet ihmiset eivät ymmärrä mielenterveyden häiriöitä. Jotkut ihmiset tuntuvat ajattelevan, että hänen pitäisi päästä siitä jo yli, koska kyseessä ei kuitenkaan ole mikään oikeasti iso asia. Kukaan ei kuollut. Käsitelläkseen asiaa ja purkaakseen tabuja Lance Easley alkoi pitämään puheita ja kertomaan ihmisille, miten hän selviää häntä kohdanneesta kohtuuttomasta kritiikistä. Nykyään hän elättää itsensä puhujana. 

 

Lancen terveiset suomalaisille urheilutuomareille 

 

Kirjoitin Lance Easleylle sen jälkeen, kun olin lukenut hänen kirjansa. Kerroin kirjoittavani hänen tarinastaan täällä Suomessa ja kysyin miten hän tällä hetkellä jakselee. Hän kertoi voivansa jo paremmin, mutta syövänsä edelleen masennuslääkkeitä. Kysyin myös olisiko hänelle terveisiä Suomalaisille urheilutuomareille. Hän kertoi olevansa liikuttunut siitä, että hänen tarinansa kiinnostaa ja lähetti mielellään terveisiä. Lancen terveiset tuomareille : ”Stay in the moment, forget the past and be prepared for the future”Hyvin sanottu. 

Lähteet

 

 

 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Älykkäät koronavirukset: Virusten päätöksenteko ja kommunikointi


Päätöksenteontutkijana minua on jo pidempään kiinnostanut ihmisten päätöksenteon ohella myös ei-inhimillisten olentojen päätöksenteko. Viehätyin esimerkiksi suuresti Peter Wohllebenin kirjasta Puiden salattu elämä, missä hän kertoo puiden välisestä kemiallisesta kommunikaatiosta.  Yhtä raflaavia suurelle yleisölle tarkoitettuja kirjoja ei ole tietääkseni kirjoitettu virusten tai bakteerien älyllisestä elämästä, mutta tieteellisiä artikkeleita melko jännillä otsikoilla aiheesta löytyy kyllä (katso alla oleva kuvio). 



Virusten älyllisen elämän tutkimus alkoi, kun Paul Turner ja Lin Chao tekivät vuonna 1999 puolivahingossa havainnon, että virukset kommunikoivat keskenään. He huomasivat myös, että viruksilla oli ihan oma versionsa vangin dilemmasta; joissain tilanteissa ne päättivät tehdä yhteistyötä ja toisissa käyttäytyä itsekkäästi. Muutamaa vuotta myöhemmin eli vuonna 2002 Euroopan molekyylibiologian organisaatio (European Molecular Biology organization EMBO) järjesti bakteerien kognitioon liittyvän konferenssin teemalla "Bacterial Neural Networks”. Ylläolevassa kuvassa mainitut Susan Goldenin ja Judith Armitagen artikkelit liittyvät siihen. Golden (2003) pohdiskeli, että tutkijoiden olisi ymmärtää bakteerien ”ajattelua”. Hän totesi artikkelissaan, että bakteerit eivät olekaan yksinkertaisia möllöttäjiä, niin kuin aiemmin on luultu. Ne muodostavat yhteisöjä ja sopeutuvat ympäristöönsä. Armitage tutkimusryhmänsä kanssa (2002) totesi bakteerien reagoivan käyttäytymisellään sekä ulkoisiin että sisäisiin signaaleihin. Ne käsittelevät monimutkaista tietotulvaa, tekevät nopeasti päätöksiä ja kommunikoivat keskenään. Näillä toiminnoillaan ne optimoivat leviämistään ja selviytymistään. Bakteerien toiminta vaikuttaa siis älykkäältä - ja hämmentää tutkijoita. Sittemmin sekä virusten että bakteerien kognition tutkimus on kehittynyt nopeasti ja julkaisuja viime vuosilta löytyy jo todella paljon. Poimin tuohon yllä olevaan kuvioon yhden kansantajuisimmista, eli Dolginin The secret social lives of viruses. Aihepiirin tutkimuksen kehittymistä kuvaa sekin, että on perustettu uusi tieteenala ”Sociovirology” liittyen virusten sosiaaliseen elämään. Tieteenalan katsotaan alkaneen Diaz- Muñoz et al. (2017) artikkelilla "Sociovirology: conflict, cooperation, and communication among viruses." 

Miten virukset kommunikoivat keskenään ja tekevät päätöksiä 





Elie Dolginin (2019) mukaan kun virus on vallannut solun, se lähettää toisille viruksille viestin pullauttamalla solusta ulos pienen proteiinin. Tämän avulla se viestittää veljesviruksille, että solu on vallattu. Virusten vallatessa yhä enemmän soluja, niiden viestintä käy yhä äänekkäämmäksi. Äänekäs viestintä kertoo, että infektoimattomia soluja on enää vähän jäljellä ja isäntäorganismi alkaa olla vallattu.  Tässä vaiheessa geenitutkijat ovat havainneet havainnut virusten keskustelevan vaihtoehdoistaan. Ne voivat joko jatkaa isäntäsolujen hajottamista tai aloittaa hitaamman vaiheen, jolloin virus integroituu osaksi isäntäsolua ja pysyy passiivisena (ikään kuin horroksessa) useiden solujakaantumisten ajan. Virukset saattavat tehdä myös yhteistyötä taltuttaakseen isännän ja tuhotakseen sen viruksia vastaan suunnatun puolustusjärjestelmän. Viruksilla näyttää olevan myös työnjakoa. Elie Dolginin mukaan tutkimuksissa on löydetty jopa 15 erityyppistä tehtävää, joihin kuhunkin liittyy oma signaalijärjestelmänsä. Vaikuttaisi, että virukset ovat erikoistunut tiettyihin tehtäviin. Osalle on langennut eturintamasotilaiden rankka rooli: niiden tehtävänä on hyökätä ensimmäisenä puolustusjärjestelmää vastaan. Käytännössä nämä virukset uhraavat itsensä muiden puolesta (”For the greater good”). Kun ensimmäinen aalto viruksia on hyökännyt ja kuollut, tulee toinen aalto ja sen jälkeen niin monta kuin tarvitaan tai viruksia riittää. Dolginin mukaan olennaisin virusten yhdessä tekemä päätös liittyy siihen pysytelläkö piilossa isäntäsolussa vai alkaako aggressiivisesti monistamaan itseään. Viruksilla on tiedustelusysteemi, mikä kertoo niille kumpi kannattaa tehdä.  

Kuten edeltä huomasit, virukset ovat aika ovelia vastustajia isäntäorganismin puolustusjärjestelmälle. Ne saattavat olla myös ovelia tunkeutuessaan sisään systeemiin. Marianita Santiana kertoo artikkelissaan (2018) mitä tutkijat ovat saaneet selville vatsatautia aiheuttavien rota- ja norovirusten leviämisestä ihmisen kehossa. Virukset matkustavat solujen välissä kuplamaisessa rakkulassa, eikä isäntäorganismin puolustusjärjestelmä huomaa viruksia lainkaan ennen kuin on liian myöhäistä. Samalla kun virukset leviävät rakkuloissaan ne kommunikoivat keskenään ja jakavat resursseja. Ei ole ihme, että näiden virusten aiheuttamat taudit ovat todella rajuja. Virukset ehtivät leviämään laajalle, ennen kuin puolustusjärjestelmä edes huomaa niitä. Ylivoiman edessä se sitten lamaantuu. Kun virukset toimivat ryhmänä, ne ovat paljon tehokkaampia kuin toimiessaan yksinään.

Voiko virusten käyttäytymistä pitää älykkäänä


Ladislav Kovac (2000) argumentoi, että kaikilla elävillä olioilla on vähintään minimaalinen käsitys ympäristön olennaisista ominaisuuksista. Niillä on lisäksi perinnöllistä, sisäistettyä tietoa, mikä kertoo niille miten missäkin tilanteessa kannattaa toimia. Nämä tiedot ja toimintamallit muodostavat yhdessä uskomusjärjestelmän. Pamela Lyon (2007) kirjoittaa kasaantuvan todistusaineiston osoittavan, että bakteerit kamppailevat samankaltaisten ongelmien kanssa kuin mitä ajattelemisen tutkijat selvittävät. Olennaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi: miten integroida informaatiota useista eri lähteistä organisoidakseen tehokkaan reaktion, miten reagoida ympäristön muuttuviin olosuhteisiin, miten tehdä päätöksiä epävarmuuden vallitessa, miten kommunikoida muiden kanssa ja miten koordinoida kollektiivista toimintaa selviytymisen mahdollisuuksien maksimoimiseksi. Näiden tulosten valossa näyttäisi, ettei jonkinasteinen älykkyys ole todellakaan pelkästään ihmisten ominaisuus, vaan se kuuluu kaikille eläville organismeille kuten puille, pöpöille ja soluille.

Onko koronavirus älykkäämpi kuin muut virukset ?


Kun yksinkertainen elävä olio löytää tehokkaan tavan toimia jossain tietyssä tilanteessa, se noudattaa tätä tapaa täysin kaavamaisesti. Kovac (2000) sanoo, että yksinkertaiset organismit ovat tässä mielessä fanaattisia. Niillä ei ole kykyä oppia, ne toimivat aina samalla tavalla. Niiden toiminta perustuu perinnölliseen uskomusjärjestelmään, jonka avulla ne ”tietävät” miten toimia lähes kaikissa tilanteissa. Kun organisaatio on sopeutunut ympäristöönsä, se on täysin joustamaton. Joskus kuitenkin joku yksilö radikalisoituu kohdatessaan jonkun uuden tilanteen tai se saattaa omaksua jostain syystä täysin uuden uskomusjärjestelmän. Yksilö ottaa riskin ja mutatoituu. Jos se selviää hengissä, tämä uusi toimintamalli konvertoituu sisäänrakennetuksi tiedoksi ja siirtyy tuleville sukupolville. Jotain tämäntyyppistä on tapahtunut myös koronavirukselle (COVID-19) sen muuntautuessa jostain toisesta viruksesta sen nykyiseen muotoon.  

Jonkin verran on liikkunut huhuja, että koronavirus olisi ihmisten laboratoriossa kehittämä. Live Sciencen päätoimittaja Jeanna Bryner (2020) toteaa jutussaan “The coronavirus was not engineered in a lab. Here's how we know” ettei se ole mahdollista, koska viruksen mutaatio on ovelampi kuin mihin ihmiset olisivat pystyneet. Koronaviruksen rakenne mahdollistaa sen tarttumisen ihmissolujen pintaan tiukemmin kuin muut vastaavat virukset. Sen lisäksi, että se liittyy jämäkämmin solujen pintaan ja se myös leviää niissä nopeammin. Rakenteen perusteella se vaikuttaisi olevan mutatoitunut sars-viruksesta, jonka tarttumapinta oli heikompi. Mielenkiintoista on se, että tietokonemallinnusten mukaan kyseinen koronaviruksen COVID-19 käyttämä rakenne ei voi toimia. Jos tutkijat olisivat luoneet koronaviruksen, he eivät olisi valinneet rakennetta, mikä tietokonemallinnuksen mukaan ei toimi. Mutta luonto näyttää olevan ovelampi. Uusi koronavirus löysi tavan mutatoitua, mikä oli parempi ja täysin erilainen kuin mihin tiedemiehet olisivat pystyneet. Toinen kiinnostava seikka on, että virus näyttää mutatoituneen (tai ottaneen mallia) lepakoissa asuvista ihmisille täysin vaarattomista viruksista. Jos ihmiset olisivat tahallaan pyrkineet luomaan koronaviruksen, se olisi kehitetty jostain sellaisesta viruksesta minkä tiedetään olevan ihmisille vaarallinen. Vaikka nämä löydökset ovat alustavia, näyttää siltä, etteivät ihmiset olisi onnistuneet luomaan koronavirusta, koska sen mutaatio on ovelampi kuin minkä olisimme osanneet kuvitella. Ovelaa on sekin, että nykytietojen valossa ihmiset tuntuvat levittävän tautia jo ennen kuin heille itsellään on oireita ja osa taudinkantajista ei saa oireita ollenkaan. Jos virus olisi aggressiivisempi ja tappaisi uhrinsa aina, leviäminen pysähtyisi uhrin kuollessa. Jos kaikki sairastuneet oirehtisivat vakavasti, tauti ei leviäisi niin laajalle. Maailmanvalloitusprojektissaan korona on onnistunut todella hyvin. 

Ihmiset opettelevat virusten kieltä 


On vähän hämmentävää miten lääketiede kehittyy. Viime aikoina on Dolginin mukaan tutkittu mahdollisuuksia käyttää viruksia lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien tuhoamisessa. Virukset tunkeutuvat bakteerien sisään ja tuhoavat ne. Keino ei kuitenkaan ole täysin uusi, sillä sitä on käytetty ennen antibioottien keksimistä noin 100 vuotta sitten. Kun antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit lisääntynyt, se saattaa jälleen osoittautua tärkeäksi hoitomuodoksi. Steffanie Strathdee kertoo kirjassaan The perfect predator (2019) miten hän yhdessä useiden muiden tutkijoiden kanssa otti vanhan keinon käyttöön pelastaessaan miehensä hengen, kun tämä oli sairastunut tautiin mihin antibiootit eivät tehonneet. 



On tärkeää oppia virusten kieltä ja käyttäytymisen koodeja. Mitä enemmän tiedämme, sitä paremmin voimme taistella niitä vastaan – tai käyttää niitä omiin projekteihimme. Jo pelkästään häiritsemällä virusten kommunikointia, voimme vaikuttaa paljon. Tuntuu siltä, että mahdollisuuksia saada virukset ja bakteerit hallintaan on paljon. Toki vastustaja on ovela, koska se ei ole stabiili ja muuntuu yrittäessämme saada siitä otetta. Meillä on kuitenkin apunamme tietokoneet ja huomattavan paljon kehittyneempi kommunikointijärjestelmä kuin viruksilla ja bakteereilla. 

Ps. Toivon, että asiantuntevat lukijat antavat minulle anteeksi termien suurpiirteisen käytön. Olen  pyrkinyt popularisoimaan hankalahkoa tieteellistä aihetta ja siksi välttänyt vaikeiden termien käyttöä. Esimerkiksi jossain kohtaan olisi virusten sijaan ollut ilmeisesti oikeampi termi faagi, joka Wikipedian mukaan on sellainen virus, joka loisii bakteerissa ja tuhoaa sitä. Lisäksi tiedemiehet kiistelevät siitä ovatko virukset ja bakteerit eläviä. Koska ne ikävän eläväisiltä omasta mielestäni tuntuvat, olen ohittanut tuon problematiikan kokonaan. Lukemani artikkelit olivat haastavia ja sisälsivät yhteiskuntatieteilijälle paljon vaikeaa biologian ja lääketieteen erikoissanastoa.  Popularisointi vaati mielikuvitusta. 


Kiitos alussa olevasta koronaviruksen kuvasta CDC/ Alissa Eckert, MS; Dan Higgins, MAMS


Käytetyt lähteet

  • Armitage, Judith P., et al. "Thinking and decision making, bacterial style: Bacterial Neural Networks, Obernai, France, 7th–12th June 2002." Molecular microbiology 47.2 (2003): 583-593.
  • Bryner, Jeanna (2020): “The coronavirus was not engineered in a lab. Here's how we know”, Live Science -nettisivusto , March 21, 2020 https://www.livescience.com/coronavirus-not-human-made-in-lab.html
  • Díaz-Muñoz, Samuel L., Rafael Sanjuán, and Stuart West. "Sociovirology: conflict, cooperation, and communication among viruses." Cell host & microbe 22.4 (2017): 437-441. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1931312817304018
  • Dolgin, Elie. "The secret social lives of viruses." Nature570.7761 (2019): 290-292. https://www.nature.com/articles/d41586-019-01880-6
  • Dou, Chao, et al. "Structural and functional insights into the regulation of the lysis–lysogeny decision in viral communities." Nature microbiology 3.11 (2018): 1285-1294.
  • Golden, Susan S. "Think like a bacterium." EMBO reports 4.1 (2003): 15-17.
  • Kováč, Ladislav. "Fundamental principles of cognitive biology." Evolution and cognition 6.1 (2000): 51-69.
  • Lyon, Pamela. "From quorum to cooperation: lessons from bacterial sociality for evolutionary theory." Studies in History and Philosophy of Science Part C: Studies in History and Philosophy of Biological and Biomedical Sciences 38.4 (2007): 820-833.
  • Santiana, Marianita, et al. "Vesicle-cloaked virus clusters are optimal units for inter-organismal viral transmission." Cell host & microbe 24.2 (2018): 208-220.
  • Strathdee, Steffanie, and Thomas Patterson (2019): “The Perfect Predator: A Scientist's Race to Save Her Husband from a Deadly Superbug: a Memoir”, Hachette UK, 2019.
  • Turner, Paul E., and Lin Chao. "Prisoner's dilemma in an RNA virus." Nature 398.6726 (1999): 441-443.
  • Wang, Xiaoshan Shayna, et al. "A Genetically Encoded, Phage‐Displayed Cyclic‐Peptide Library." Angewandte Chemie International Edition 58.44 (2019): 15904-15909.
  • Xue, Katherine S., et al. "Cooperating H3N2 influenza virus variants are not detectable in primary clinical samples." MSphere3.1 (2018): e00552-17.

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Miten tanskalainen filosofi Sören Kierkegaard (1813-1855) auttaa meitä ymmärtämään nykyajan pelaajia, maalivahteja - ja tuomareita

(Kuva Harri Laitinen)

Tanskalainen filosofi Sören Kierkegaard eleli 1800-luvun alkupuolella eikä luultavasti seurannut kovinkaan paljoa jalkapalloa tai jääkiekkoa (koska nämä pelit tulivat suosituiksi vasta paljon myöhemmin). Hän tutki teoksissaan ihmisen olemassaolon merkitystä ja yksilön suhdetta muihin ihmisiin. Hän tuli siihen tulokseen, että jokainen ihminen määrittää itse oman todellisuutensa. Ja jokaisen todellisuus on ainutlaatuinen. Tätä ajattelutapaa alettiin myöhemmin filosofiassa kutsua eksistentialismiksi. Koska ihmiset määrittävät itse oman todellisuutensa, he ovat myös itse vastuussa sen sisällöstä (eli siitä millaisena he näkevät maailman ja oman roolinsa siinä). Tuosta vapaudesta määrittää oma todellisuus seuraa huikean onnentunteen lisäksi myös ahdistusta siitä vastuusta, mitä jokaisella on omasta elämästään sekä pelkoa mahdollisista vääristä valinnoista. Kierkegaard käytti termiä ”angst” kuvaamaan tätä tunnetilaa. Angst voidaan kääntää myös peloksi, ahdistuneisuudeksi tai hermostuneisuudeksi, mutta mikään näistä ei oikein kata termin alkuperäistä merkitystä, mihin liittyy myös iloa vapaudesta valita. Käytän tässä kirjoituksessa sanaa angsti. (Tätä ei kuitenkaan tulisi sekoittaa nuorten käyttämään angsti-sanaan, mikä kuvaa yleisesti sitä kaikkea mikä ottaa päähän).


Angsti ja rangaistuspotkut jalkapallossa 


Andre Krnac (2010) on kirjoittanut jalkapallon filosofiaa käsittelevään kirjaan kappaleen  “Kierkegaard at the penalty Spot”, jossa hän keskittyy pohtimaan rangaistuspotkuja.  Rangaistuspotkun ideana on antaa maalintekomahdollisuus pelaajalle, jota vastaan on aiemmin rikottu ja jolta rikkomalla on mahdollisesti viety maalintekomahdollisuus. Rangaistuspotkun suorittavan pelaajan pitää päättää mihin kohtaan maalia hän laukoo, ja miten pyrkii harhauttamaan maalivahdin. Pelaaja tuntee angstia; hänellä on paljon mahdollisuuksia, mutta toisaalta hän on myös vastuussa potkun onnistumisesta. Päätös siitä mihin hän laukaisee, on joko oikea tai väärä riippuen lopputuloksesta eli siitä tuleeko tilanteesta maali. Tämä on tavallaan hullua, koska maali ei ole kiinni pelkästään laukaisijasta. Maalivahdilla on myös paljon osuutta asiaan. Angstin suuruus riippuu päätöksen tärkeydestä, mikä taas riippuu pelitilanteesta; ollaanko jo monta maalia johdossa vai ollaanko tasoittamassa tilannetta tai jopa ottamassa johtoa. Päätös siitä mihin laukaista, tuntuu aina paljon vaikeammalta ennekuin se on tehty. Jälkikäteen ei yleensä mietitä mitä kaikkia vaihtoehtoja pelaajalla oli, jälkiviisaana ”tiedetään” mihin olisi pitänyt laukaista ja mihin ei. Tässäkään keskustelussa ei aina huomioida maalivahdin toimintaa, joka toimisi eri tavalla, jos pelaaja laukaisisi eri suuntaan. Kun on tutkittu huipputason jalkapallomaalivahteja, on huomattu, että he näkevät videolta useimmiten mihin kohtaan maalia laukaus on tulossa jo ennen kuin pelaajan jalka edes koskettaa palloa (esim. Dicks, Davids & Button 2010). Käytännössä pelaajalla ei yleensä ole rajattomasti vaihtoehtoja mielessään. Sen lisäksi, että hänellä on oma vahva harjoiteltu toimintatapansa, hänellä saattaa olla käsitys siitä miten kyseinen maalivahti yleensä liikkuu ja toimii. Nämä rajaavat vaihtoehtoja, mutta eivät silti välttämättä pienennä angstia johtuen vastuusta ja mahdollisuuksista. Vaikka jalkapallon pelaajilla on toki kentälläkin koko paljon mahdollisuuksia, angsti on silti selkeimmin läsnä rangaistuspotkutilanteissa, missä kello on pysäytetty ja kaikki katsovat suoritusta. 

Jääkiekkomaalivahdin angsti 


Charles Le Blanc (2015) on pohtinut angstia jääkiekkomaalivahdin näkökulmasta artikkelissaan ”Kierkegaard and the art of goaltending” jääkiekon filosofiaa käsittelevässä kirjassa. Maalivahdin tilanne poikkeaa rangaistuspotkuista; maalivahti on maalissa koko pelin ajan, eikä kelloa ole pysäytetty. Tilanteessa on kuitenkin yhtäläisyyksiä: maalivahdiltakin on kielletty epäonnistuminen ”denied right to err” ihan samalla tavalla kuin rangaistuspotkun laukaisijalta. Vaikka maalivahdilta on kielletty erehtyminen, erehtymisen madollisuus on kuitenkin todellista. Tästä johtuu, että angsti on perustavaa laatua oleva pysyvä olotila, mikä määrittää kaikkia maalivahteja (”angst is a fundamental state that defines all goalies”, s.226).  Le Blanc kertoo Montreal Canadiensin maalivahdin Ken Drydenin omasta urastaan kirjoittamasta kirjasta ”The Game”. Le Blancin mukaan angsti suorastaan tihkuu Drydenin kirjan joka sivulta (”Every page of this volume is practically dripping in angst”, s. 227). Kirja kertoo lukijoille maalivahdin vaikeuksista tuntea kuuluvansa joukkueeseen, poikkeavuuden tunteesta suhteessa muihin pelaajiin ja epävarmuudesta siitä pystyykö suoritukseen minkä joukkuekaverit ansaitsisivat. Itsensä määrittelemisen ja merkityksen hakemisen lisäksi maalivahdit ovat pelissä koko ajan tilanteessa, mikä määrittelee heidän hyvyytensä maalivahtina. Angsti liittyy maalivahdin kokemaan vastuuseen omista valinnoistaan epävarmassa ja  määrittelemättömien riskien tilanteessa. Angsti on kuitenkin Le Blancin mukaan maalivahdeille tavoiteltava tila, sillä mitä enemmän maalivahti kokee angstia, sitä enemmän hän on läsnä tilanteessa, ja sitä paremmin hän torjuu. 

Tuomarin angsti


Vaikka yksikään filosofi ei ole kirjoittanut Kierkegaardin angstin käsitteestä urheilutuomarien näkökulmasta, niin leikitellään ajatuksella hetki. Samaan tapaan kuin rangaistuspotkun laukaisijalta ja jääkiekkomaalivahdilta, on myös tuomareilta kielletty erehtymisen mahdollisuus. Tuomareille itselleen on hyvin tärkeää hoitaa pelit ilman virheitä, vaikka tuo tehtävä onkin todella vaativa: pitäisi pitää silmällä useita pelaajaa, pelivälinettä, kentän rajoja samaan aikaan kun itse liikkuu kentällä. Toisin kuin rangaistuspotkun laukaisija, jolla on paljon mahdollisuuksia, tuomari lähinnä reagoi kentän tapahtumiin. Tuomarin päätökset ovat myös luonteeltaan dikotomisia; tilanteet ovat joko maaleja/paitsioita/rikkeitä tai eivät. Tämä pienentää valinnanmahdollisuuksista johtuvaa angstia. Mutta toisaalta ihan samassa tilanteessa on myös maalivahti, joka lähinnä vain reagoi kentän tapahtumiin. Oikeastaan kaikki mitä yllä on kirjoitettu maalivahdeista, sopii myös tuomareihin. He ovat koko ajan tilanteessa mikä määrittelee heidän hyvyyttään tuomareina, tilanteet ovat epämääräisiä ja virheitä ei kuulu tehdä. Voisi siis argumentoida samaan tapaan kuin Le Blanc jääkiekkomaalivahdeista, että mitä enemmän tuomari kokee angstia, sitä enemmän hän on läsnä tilanteessa, ja sitä parempia päätöksiä hän tekee.  

Lähteet: 



Dicks, M.Davids, K., & Button, C. (2010). Individual differences in the visual control of intercepting a penalty kick in association footballHuman Movement Science, 29, 401411.

Dryden, Ken (2013): “The Game”, Triumph Books. 

Krnac, Andre (2010): “Kierkegaard at the penalty Spot”, kappale kirjassa Richars, Ted (eds): “Soccer and Philosophy – Beautiful thoughts on the beautiful game”, Open Court, Chigago and Lasalle, Illinois, s. 327-334

Le Blanc, Charles (2015): “Kierkegaard and the art of goaltending”, kirjassa Baillargeon, Normand and Boissinot, Christian (eds): ”Hockey and Philosophy”, University of Ottawa Press, s. 223-234