Päätöksenteon ulkoistaminen algoritmeille rekrytoinnissa – 6 keskeistä haastetta

Nykyään rekrytoinnissa käytetään yhä enemmän tietokoneohjelmia eli algoritmeja päätöksenteon apuna. Algoritmit arvioivat ihmisten koulutodistuksia, persoonallisuutta (kyselyn perusteella) ja terveystietoja. Tämän on ajateltu lisäävän oikeudenmukaisuutta, koska koneet ovat objektiivisia ja kaikille samanlaisia. Käytännössä on kuitenkin huomattu, että algoritmeihin perustuvan rekrytointipäätöksenteon oikeudenmukaisuudessa on lukuisia haasteita (riippuen valituista parametreistä algoritmit voivat suosia tiettyä asuinaluetta, sukupuolta, elämänkatsomusta jne.). Karen Higginbottom (2018)[i] kertoo esimerkiksi Amazonin luopuneen algoritmien käytöstä rekrytoinnissa, koska niiden todettiin toimivan syrjivästi. Myös ranskalaisten yliopistojen käyttämä opiskelijavalinnan algoritmi on herättänyt samasta syystä paljon kritiikkiä (Schwab 2016)[ii]. Mahdollisen epäoikeudenmukaisuusongelman lisäksi algoritmeihin liittyy rekrytoinnissa muitakin ongelmia. 

Olin kuuntelemassa Tiedekulmassa kun filosofi Susanna Lindberg[iii] puhui algoritmeihin liittyvistä ongelmista ”Moral Machines” -seminaarissa 6.3.2019. Lindberg kertoi, että luokittelualgoritmi toimivat ikäänkuin ”magical sorting hats”, joiden perusteella päätetään onko joku sopiva työhön vai ei. Koska algoritmien toiminta perustuu ohjelmointiin ja dataan, näihin liittyvät ongelmat heijastuvat algoritmien toimintaan. Jos ohjelmoinnissa ei ole huomioitu kaikkia olennaisia asioita, ei myöskään algoritmi huomioi niitä (kapea-alaisuuden ongelma). Jos data on vinoutunutta tai virheellistä, ei algoritmikaan toimi oikein. On vaikea rakentaa sofistikoituja algoritmeja, jotka pystyvät joustavasti kompensoimaan joitain puuttuvia ominaisuuksia toisilla ominaisuuksilla (joustamattomuuden ongelma). Kuten Lindberg sanoi: ”Koneet eivät ymmärrä armoa, anteeksiantamista, erityistapauksia tai olosuhteita”. Minulla on tästä omakohtainen, hieman hämmentävä, kokemus. Vastasin erään pelifirman työpaikka-ilmoitukseen, etten hae työpaikkaa (koska tekniset taitoni eivät riitä), mutta voisin tulla konsultoimaan heitä päätöksenteon psykologiasta ja alitajuisista päätöksentekoon vaikuttavista asioista (heillä oli selkeä tarve). Sain vastauksen minuuteissa hakemuksen lähettämisen jälkeen: ”Kiitos mielenkiinnosta työtehtävää kohtaan, valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun”. Vaikutti vahvasti siltä, että kukaan ei ollut lukenut ehdotustani. En jaksanut lähettää uudelleen, saavat pärjätä jatkossakin ilman apuani…

Algoritmeihin perustuvassa luokittelussa on myös läpinäkymättömyyden ongelma. Emme tiedä miten koneet tekevät päätöksiä ja mikä niihin vaikuttaa. Lindholm ihmettelee joitan rekrytoinnissa käytettyjä kysymyksiä – onko esimerkiksi tärkeää tietää miten ihmiset käyttävät nettiä viihtymistarkoituksessa, miten he käyttäytyvät somessa tai paljonko ystäviä heillä on? Ihmiset eivät voi valmistautua tai puolustautua, jos he eivät tiedä miten päätöksiä tehdään. Tosin tämä ei ole pelkästään algoritmeihin liittyvä ongelma. Eivät monet perinteisin keinoin rekrytoivat työnantajatkaan tätä tietoa jaa, joskus sentään saa jonkinlaisen vastauksen, jos soittelee perään ja kyselee.

Yllämainitut ongelmat ovat teknisiä ongelmia, mitkä liittyvät siihen miten algoritmit toimivat tai eivät toimi. Susanna Lindberg on pohtinut aihetta syvällisemmin ja hän kertoo, että algoritmien käyttöön liittyy muitakin ongelmia: Koska algoritmien toiminta perustuu digitaaliseen historiaan, se jättää kaiken muun (ei digitaalisen) ulkopuolelle. Tästä seuraa eksistentiaalinen ongelma: jos ihminen ei jätä digitaalisia jälkiä, ei ole jälkiä. Data on kaiken pohja eli ne digitaalisia jälkiä jättävät valinnat mitä ihminen on tehnyt. Jos ei ole tehnyt valintoja, ei ole dataa. Data, johon algoritmi nojaa saattaa olla riittämätön tai epärelevantti. Datan pääominaisuus on se, että se on saatavilla. Algoritmit myös katsovat taaksepäin, eikä eteenpäin ihmisten potentiaalia. Menneisyydestä johdetaan tulevaisuus (taaksepäinsuuntautumisen ongelma). Toki joillakin avainsanoilla tai kyselyillä voidaan kartoittaa myös potentiaalia, mutta tällöinkin algoritmit päättelevät suoraviivaisesti potentiaalin (lineaarisen päättelyn ongelma). Ihmisten potentiaali on aika vaikea arvioida, koska se riippuu niin monesta asiasta.

Kokosin algoritmeihin rekrytoinnissa liittyvät haasteet alla olevaan kuvioon:

Olisi hyvä jos algoritmien käytöstä heräisi kriittistä yhteiskunnallista keskustelua. On tärkeää pohtia myös yhteiskunnan kannalta oikeudenmukaisuuskysymyksiä. Algoritmit ovat oikein loistava apu päätöksenteolle, kunhan niiden puutteet tiedotetaan. Mitä useampi ihminen pohtii asiaa, sitä todennäköisemmin löydetään keinot epäkohtien korjaamiseen. Kyse on mittakaavaltaan paljon merkittävämmästä yhteiskunnallisesta ongelmasta kuin monet vaalikeskusteluissa esiin nousseet teemat.

Ps. Kiitos kuvasta Nenetus at free digital photos.net

---

[i] Higginbottom, Karen (2018): ”The pros and cons of algorithms in recruitment”, Forbes 18.10.2018,

https://www.forbes.com/sites/karenhigginbottom/2018/10/19/the-pros-and-cons-of-algorithms-in-recruitment/#75e188297340

[ii] Schwab, Pierre-Nicolas (2016): ” French Universities scandalous selection algorithm revealed”, Into the minds-blogi, https://www.intotheminds.com/blog/en/french-universities-scandalous-selection-algorithm-revealed/

[iii] Lindberg, Susanna (2019): ”Just machines”, presentation in conference  ”Moral machines? Ethics and politics of the digital world” –Conference in Helsinki, 6-8.3 2019

Mitä Pablo Escobarin kullattu virtahevon pääkallo kertoo ihmisten päätöksenteosta

Pablo Escobarin omistaman virtahevon kullattu pääkallo esillä Viktor Wynd museum of curiosities-museossa 2018

Kokaiinikaupoilla rikastunut Pablo Escobar rakensi itselleen yksityisen eläintarhan Kolumbiaan vuonna 1980.  Escobar salakuljetti sinne Afrikasta kirahveja, elefantteja, virtahepoja ja muita eksoottisia eläimiä.  Oma eläintarha on ylellisyyttä, johon ei kovinkaan monella ole varaa. On luultavaa, että se oli Escobarille ilahduttavan paikan lisäksi myös menestyksen ja vallan symboli. Virtahepoja Escobar hankki neljä kappaletta, joista vain kolme selvisi matkastaan Kolumbiaan hengissä. Escobarin eläintarhan eläintenhoitaja kertoo, että eläinrakas Escobar oli virtahevon kuolemasta hyvin surullinen. Escobar päätti kunnioittaa kuollutta virtahepoa ja halusi säilyttää sen pääkallon muistona. Hän pohti erilaisia keinoja miten  sen saisi säilymään hyväkuntoisena pitkään ja päätyi pääkallon kultaamiseen 24 karaatin kullalla. Kullattu pääkallo sijoitettiin Escobarin toimistoon. Pääkallo saattoi siis toimia Escobarille symbolina eläinrakkaudesta tai se saattoi symboloida tulevaisuuden tavoitteita (oppia virheistä ja kohdella eläimiä paremmin jatkossa). Kolme hengissä selvinnyttä  virtahepoa ilahduttivat Escobaria hänen eläintarhassaan. Eläintenhoitajan mukaan Escobar tykkäsi katsella niitä tuntikausia. Escobarin kuoltua virtahevot karkasivat Kolumbian luontoon ja nyt Kolumbiassa on noin 70 virtahevon lauma.  Tämä on ainoa villinä elävä lauman Afrikan ulkopuolella. Virtahevot lisääntyvät luonnossa ja aiheuttavat ongelmia Kolumbiassa.

Vuonna 1993 Escobar ammuttiin ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin. Escobarin omaisuus  huutokaupattiin parikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin kullattu pääkallo siirtyi John Hanburylle. John Hanbury on kuvaillut kokoelmaansa seuraavasti: ”Ainoa pääperiaate kokoelman keräämiselle on ollut seurata uteliaisuuttani ja katsoa mihin se johtaa.  Olen ostanut esineitä mitkä inspiroivat ihmettelyä. Näen itseni ennemminkin tarinoiden kerääjänä kuin tavaroiden kerääjänä. Kokoelmani esineet ovat ikään kuin varjoja muistoista tai tarinoista, joista ne kertovat.”. Hanbury siis päätti ostaa pääkallon omaan kokoelmaansa saadakseen tarinan ja inspiroidakseen ihmettelyä. Markkinoijat ovat hyvin tietoisia siitä, että ihmiset ostavat ennemmin tarinoita kuin esineitä. Esineet, jotka inspiroivat ja ilahduttavat ovat tärkeitä. Kävin itsekin inspiroitumassa Lontoossa The Viktor Wynd Museum of Curiosities –museossa.  Siellä oli yksi silmiinpistävimmistä esineistä juuri tuo Pablo Escobarin kullattu virtahevon pääkallo. Pääkallo oli museossa lainassa John Hanburyn kokoelmasta. Kysyin museon omistajalta Viktor Wyndiltä sähköpostitse miten pääkallo päätyi museon kokoelmiin. Hän kertoi, että he ovat ystäviä John Hanburyn kanssa ja pääkallon päätyneen museon kokoelmiin siitä syystä. Pääkallo on siis museon kokoelmissa osin sattumalta. Museon opaskirjassa kerrotaan, että museo esittelee epäyhtenäisen kuvan maailmasta tarjoten ihmettelyn aiheita. Museossa ei ole pyritty minkäänlaiseen tavaroiden luokitteluun tai järjestämiseen, koska heidän näkemyksensä mukaan maailma ”kylpee ihmeellisyyksissä” eikä luokittelu ole edes mahdollista. Museo ei pyri jakamaan tietoa tai kouluttamaan ihmisiä, vaan ainoastaan herättämään ihmettelyä. Museon esittelee tavaroita, jotka ovat ”välkkyneet” ja kiinnittäneet museon omistajan huomion. Tässä valossa on siis pelkästään loogista, että Escobarin virtahevon kullattu pääkallo on juuri tässä museossa esillä, sillä mihin kategoriaan sen oikeastaan luokittelisi? Viktor Wynd ja John Hanbury ostavat ja kertovat tarinoita.

Sam Gosling (2008) on pohtinut ihmisten omistamia tavaroita mainiossa kirjassaan Snoop- What your stuff says about you. Hän on päätynyt siihen, että osa tavaroistamme on sellaisia joiden avulla rakennamme ja julistamme identiteettiämme (identity claims), osa on sellaisia joiden avulla säätelemme tunteitamme (feeling regulators) ja osa on päätynyt meille lähinnä sattumalta ja on merkkejä tavastamme elää (behavioral residue). Tähän samaan liittyy myös Russell Belkin (2006) ajatus siitä, miten omistamamme tavarat ovat ikäänkuin persoonamme jatkeita tai laajennuksia (extended self). Tavarat ikäänkuin arkistoivat elämäämme ja muistuttavat meitä minuutemme historiasta, eri puolista ja tavoitteista. Toisin sanoen ne ovat osa tarinaamme. On helppo kuvitella, että eläintarhan hankkiminen ja pääkallon kultaaminen liittyivät Escobarin ajattelussa identiteetin rakentamiseen ja julistamiseen. Pääkallon säilyttäminen toimistossa viittaa sen käyttämiseen tunteiden säätelyyn (muistot tai tulevaisuuden tavoitteet). Keräilijät ostavat tarinoita ja museot kertovat niitä, mikä selittää sen miten pääkallo päätyi Afrikasta Kolumbian kautta Lontooseen museon kokoelmiin.

Sisäänkäynti Viktor Wynd museum of curiosities museoon Lontoossa 2018

Lähteet:

• The Connor Brothers (2018): ” Pablo Escobar's gold plated Hippopotamus Skull”, Youtube, Julkaistu 20.6.2018 https://www.youtube.com/watch?v=FaVgCGDr72g
• The Viktor Wynd museum of curiosities guidebook 2018
• Gosling, Sam (2008): ” Snoop – What your stuff says about you?”
• Belk, Russell W. (2006): “Possessions and Extended Self”, Journal of Consumer Research 15(1988): 139-168

Miten urheilijoiden intuitiivista päätöksentekoa mallinnetaan ja tutkitaan?

Jääkiekkoilijat, kuten kaikki muutkin joukkuepelienpelaajat, joutuvat tekemään jatkuvasti päätöksiä. Aikaan harkintaan ei ole, vaan päätökset perustuvat intuitioon. Pitää pystyä ennakoimaan sekä vastustajien että joukkuekaverien liikkeitä, ajoittamaan oma liike oikeaan aikaan ja paikkaan. Tilanteet muuttuvat nopeastikin. Mitä enemmän on kokemusta, sitä paremmin pystyy ennakoimaan tilanteita ja tekemään oikeita päätöksiä, toisin sanoen sitä parempi peliäly pelaajalla on. Vaikka aloitustilanne (kuva yllä) on staattinen, ja siinä on rajallinen määrä mahdollisia tapahtumia, niin jo pari sekuntia aloituksen jälkeen tilanne on mutkikas; kaikki 10 kenttäpelaajaa ja kiekko liikkuvat. 

Gary Kleinin kehittelemä tunnistamiseen perustuva intuitiivisen päätöksenteon idea (RDP-malli) on havaittu toimivaksi useiden urheilulajien pelaajien päätöksenteon tutkimuksessa. Lyhyesti sanottu kyse on siitä, että asiantuntijat (tässä tapauksessa pelaajat) tekevät päätöksiä kiireessä siten, että he ensin tunnistavat onko tilanne heille entuudestaan tuttu. Tämän jälkeen he miettivät siihen sopivia toimintatapoja. Tämä prosessi voidaan tehdä joko alitajuisesti tai tiedostavasti harkiten. Mahdollisuudet jakaantuvat kolmeen erilaiseen ryhmään (katso alla oleva kuva). Kokenut päätöksentekijä tunnistaa onko tilanne tuttu ja voiko siinä käyttää vanhoja kokeiltuja toimintatapoja. Jos voi ja toimintatavat ovat hyviä, niin niitä käytetään. Jos vanhat toimintatavat tuntuvat huonoilta, luodaan uusia tapoja. Jos tilanne on tuntematon, siihen sovitellaan vanhoja muissa tilanteissa kokeiltuja toimintatapoja. Kuviosta puuttuu looginen neljäs vaihtoehto eli tuntematon tilanne mihin ei vanhat kokeillut toimintatavat päde, koska se ei enää ole intuitiivista päätöksentekoa. 

Esimerkiksi Johnson ja Raab sekä Lenzen oman tutkimusryhmänsä kanssa ovat huomanneet sen olevan hyvä tapa tutkia käsipallon pelaajien päätöksentekoa. Macquet on huomannut sen pätevän myös lentopalloilijoiden päätöksenteossa. Mulligan et al. ovat tutkineet jääkiekkopelaajien päätöksentekoa pelitilanteissa kiinnittämällä kameran heidän kypäräänsä. Artikkeli ”Situational familiarity and its relation to decision quality in ice-hockey” julkaistiin  International Journal of Sport and Exercise Psychology-lehdessä muutamia vuosia sitten. Tutkimuksessa pelaajia haastateltiin heidän päätöksenteostaan jälkikäteen samalla kun katsottiin videota. Tämä on hyväksi havaittu tutkimusmenetelmä, sillä pelaajia ei voi haastatella samaan aikaan kun he pelaavat. Video ja siihen liittyvät haastattelut auttavat selvittämään mitä pelaaja on missäkin kohtaa ajatellut. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti selvittämään tilanteiden tuttuuden vaikutusta pelaajien päätöksentekoon. Kokeneemmat pelaajat kuvailivat tilanteita ” tutuksi”   huomattavasti useammin kuin kokemattomammat. Tutkimuksessa huomattiin, että tuttuus auttoi tekemään parempia päätöksiä.  

Yohann Cardin on tutkimusryhmänsä kanssa tutkinut jalkapalloilijoiden intuitiivista päätöksentekoa hieman erilaisen menetelmän eli virtuaalisen simulaation avulla. Tutkimuksessa löydettiin pelistä yli 400 erilaista päätöksentekotilannetta. Suurin osa tilanteista oli tuttuja, joihin sopii jokin hyvä vanha toimintatapa. Toiseksi eniten oli sellaisia tuttuja tilanteita, joihin ei ollut selkeää ratkaisua, mutta joihin löytyi ratkaisu keinovalikoimasta. Melko harva tilanne oli ennestään tuntematon,  missä jouduttiin hakemaan täysin uutta ratkaisua. Tutkimukset tulokset on koottuna oheiseen kuvioon. Tutkimuksen tulokset vahvistavat ajatusta, että dynaamisessa tilanteissa asiantuntijat käyttävät enemmän aikaa tunnistaakseen tilanteen kuin vertaillakseen erilaisia toimintatapoja. 

Kuva 1 Tilanteiden tuttuuden tunnistaminen Cardin et al. (2013) jalkapalloilijoita koskevan tutkimuksen mukaan

Tästä kaikesta voisi päätellä, että suuri osa tilanteista on pelaajille tuttuja ja päätöksenteko on täysin ongelmatonta (vanha tuttu ratkaisu). Kaiken ydin on tilanteiden nopea tunnistaminen. 

Ehkä kaikkein kiinnostavin urheilijoiden intuitiivista päätöksentekoa luotaava tutkimus on Stephen Martelin ja Joan Vickersin tekemä testi jääkiekon pelaajien käyttämistä vihjeistä puolustustilanteessa, mikä kartoittaa juuri tuossa tunnistamisprosessissa käytettyjä vihjeitä. Tutkimuksessa selvitettiin miten parhaimpien pelaajien tilanteen visuaalinen hahmottaminen eroaa keskinkertaisten pelaajien visuaalisesta hahmottamisesta. Käytännössä tutkimuksessa vertailtiin maajoukkuetason naispelaajien  päätöksentekoa kansallisen tason naispelaajien  päätöksentekoon. Molemmat naisten joukkueet pelasivat puolustuspeliä nuoria miehiä vastaan.  

Pelaajien kypäriin kiinnitettiin silmänliikekamerat, joilla mitattiin katseen kestoa ja suuntaa. Tutkimus alkaa siten, että tutkittava pelaaja pitää silmiään kiinni ja seisoo keskiympyrässä. Tilanteessa tulee 3-2 hyökkäys. Vihellyksen jälkeen pelaaja saa avata silmät ja lähteä puolustamaan. Koska tilanne on jo käynnissä,  hänellä on kiire. Hänen pitää ensin kartoittaa pelitilanne ja tulkita nopeasti vihjeet ja poimia omista kokemuksistansa sopiva reaktio kyseiseen tilanteeseen. Sen  jälkeen hänen pitää siirtyä nopeasti oikeaan kohtaan ja pyrkiä kontrolloimaan tilannetta. Näissä tilanteissa on aina sekä tuttuja että tuntemattomia elementtejä. 

Tutkimushenkilöt luistelivat nopeasti puolustusalueelle ja samaan aikaan skannasivat vastustajien sijaintia, kiekkoa ja oman joukkueen pelaajien sijaintia jäällä. Tämän jälkeen he pystyivät päättämään mihin sijoittuvat. Toisin sanoen minkä pelaajan vetoja tai syöttöjä he pyrkivät ensisijaisesti estämään. Tutkimuksessa seurattiin puolustavan pelaajan katsetta minkä hän loi pelin alussa välittömästi vihellyksen jälkeen ja minne hän katsoi luistelun aikana, sekä minkä katseen hän loi juuri ennen lopullista sijoittumistaan tilanteeseen. Havaittiin, että eliittiurheilijat käyttivät nopeaa vilkaisua heti tilanteen alussa. Keskinkertaisilla pelaajilla meni pidempi aika hahmottaa tilanne. Eliittiryhmä pystyi siirtymään taktisesti oikeaan kohtaan nopeammin, koska hahmottivat myös tilanteen nopeammin. Tilanteen loppuvaiheessa juuri ennen lopullista ratkaisua esimerkiksi syöttöä eliittiryhmäläiset loivat pidemmän ja vakaamman katseen tilanteeseen, varmistuen että heidän alunperin suunnittelemansa taktiikka oli edelleen pätevä. Kokeneemmat pelaajat eroavat siis vähän vähemmän kokeneista koska pystyvät aloittamaan toiminnan nopeammin ja sitten siirtymään taktisesti oikeampaan paikkaan ja koska juuri ennen toimintaa he varmistavat pidemmälle ja vakaamalla katsella, että toimintaa on halutunlainen ja ettei tilanne ole muuttunut epäedulliseksi.

Olennaista on siis tilanteen mahdollisimman nopea ja oikeanlainen tunnistaminen, jotta voi valita sopivat toimintatavat. Mitä kokeneempi tai lahjakkaampi urheilija, sitä nopeammin hän päätyy optimaaliseen ratkaisuun.

Lähteet: RPD-mallin käyttäminen urheilijoiden päätöksenteon tutkimuksessa

Klein, G. A. (1993). A recognition-primed decision (RPD) model of rapid decision making. In G. A. Klein, J. Orasanu, R. Calderwood, & C. E. Zsambok (Eds.), Decision making in action: Models and methods (pp. 138-147). Norwood, NJ: Ablex

Johnson, J. G., & Raab, M. (2003) Take the first: Option generation and resulting choices. Organizational

Behavior and Human Decision Processes, 91, 215–229.

Lenzen, B., Theunissen, C. & Cloes, M. (2009) Situated Analysis of Team Handball Players' Decisions: An Exploratory Study, Journal of Teaching in Physical Education, 28, 54-74.

Macquet, A. C. (2009) Recognition within the decision-making process: A case study of expert volleyball players, Journal of Applied Sport Psychology, 21, 64-79.

Mulligan, D., McCracken, J., & Hodges, N. J. (2012). Situational familiarity and its relation to decision quality in ice-hockey. International Journal of Sport and Exercise Psychology, 10(3), 198-210.

Cardin, Yohann & Bossard, Cyril & Buche, Cedric & Kermarrec, Gilles (2013): “Investigate Naturalistic Decision-Making of Football Players in Virtual Environment: Influence of Viewpoints in Recognition”, NDM11, the 11th International Conference on Naturalistic Decision Making, May 2013, Marseille, France. pp.109-117, 2013.

Martell, Stephen G & Vickers, Joan N. (2004): “Gaze characteristics of elite and near-elite athletes in ice hockey defensive tactics”, Human Movement Science ,22(6),p.689-712, Apr 2004

Pelipaidan värin vaikutus rangaistusten määrään jääkiekossa

Tuntuu vaikealta uskoa, että paidan värillä voisi olla mitään merkitystä jääkiekossa, mutta siltä se vaan tutkimusten valossa näyttää. Tämä on hyvä osoitus siitä, miten alitajunta toimii ilman, että tiedostamme siitä mitään. Aikaisemmin on jo osoitettu, että paidan värillä on paljonkin merkitystä esimerkiksi ehdokkaan saamaan äänimääräänvaaleissa tai liftarin saaman kyydin todennäköisyyteen. Joten miksei paidan väri voisi olla merkityksellinen myös jääkiekossa? Melko kiivaana käynyt akateeminen keskustelu paidan värin merkityksestä urheilussa alkoi kun Frank ja Gilovich (1988)[i] julkaisivat tutkimuksen siitä miten mustat pelipaidat ja aggressio korreloivat joukkueurheilussa. Tarkemmin sanottuna he olivat todenneet, että amerikkalaisessa jalkapallossa (U.S. National Football League NFL) ja jääkiekossa (National Hockey League NHL) joukkueet, joilla oli mustat pelipaidat, saivat enemmän rangaistuksia kuin joukkueet muun värisissä paidoissa kausien 1970-1986 aikana. Lisäksi tuona aikana kaksi joukkuetta vaihtoi mustiin pelipaitoihin muun värisistä ja molemmilla rangaistusten määrä nousi selvästi paidan värin vaihtuessa.  Idea juuri mustan paidan ottamisesta tarkasteluun johtui siitä, että mustaan väriin liitetään kulttuurisesti pahuus ja kuolema. Vaikka tämä tuntuu kaukaa haetulta, Frankin ja Gilovichin tulokset vahvistuivat vuonna 2012 kun Gregory Webster  ja Geoffrey Urland[ii] tutkivat paitojen värin vaikutusta jäähyminuutteihin 25 kauden NHL peleissä Tutkimusaineisto on varsin mittava: mukana oli 30 joukkuetta ja yhteensä 52 098 peliä. He luokittelivat värit seuraavasti: musta, värikäs ja valkoinen. Analyysin tulosten mukaan mustassa paidassa sai enemmän jäähyjä kuin jos joukkue pelasi toisen värisessä paidassa tai valkoisessa.

Vaikuttaako paidanväri Jääkiekon SM-liigassa rangaistusten määrään?

Testasin väitettä paidanvärin vaikutuksesta rangaistusten määrään pienellä näytteellä SM-liigasta. Mukana analyysissä  (ja alla olevassa kuviossa) on kahden kauden runkosarjojen ottelut (1800kpl). Näyttää selvältä, että vieraspeleissä (valkoinen ja keltainen paita) jäähyjä tulee enemmän kuin kotipeleissä, mikä johtunee kotikenttäedusta ja siitä miten se vaikuttaa tuomareihin (katso tarkemmin täältä). Vaikuttaisi myös siltä, että mustassa paidassa tosiaan otetaan enemmän jäähyjä kuin muunvärisessä paidassa keskimäärin ja ero on tilastollisesti merkitsevä. Toisaalta kun kuviota katsoo, huomaa helposti, että ero mustan ja punaisen pelipaidan välillä on olematon. Ei ole yllättävää, että punainen paita nousee toiseksi, sillä useiden tutkimusten mukaan punainen väri liitetään aggressioon ja vaaraan (Wiedeman et al. (2015)[iii], Feltman ja Elliot (2011)[iv], Krenn (2015)[v] Illie et al (2008)[vi]).

Lisääkö paidan väri aggressiota vai illuusiota siitä?

Kiinnostava kysymys on se, lisääkö paidan väri todella pelaajien aggressiota vai onko kyse jostain muusta. Hagemann et al. (2008)[vii] ovat miettineet, että ehkä paidanväri vaikuttaakin ennen kaikkea tuomareihin eikä pelaajiin. He toteavat, että koska tuomarit usein näkevät tilanteet hyvin epäedullisesta kulmasta ja pelaajat liikkuvat hyvin nopeasti, on hyvin vaikea tehdä objektiivisia huomioita. Hankalista olosuhteista johtuen tuomarien päätöksentekoon voivat vaikuttaa alitajuiset psykologiset seikat, kuten paidan väri. He arvelevat, että oikeisiin pelitilanteisiin liittyy niin paljon muuttujia (esimerkiksi historiaa), että olisi parempi tutkia asiaa videolta. He videoivat taekwondo otteluita siten, että keskitason ottelijoilla oli valkoiset paidat ja pääsuojat. Jälkikäteen he tekivät samasta videoklipistä kaksi eri versiota, joihin he värittivät ottelijoiden paidat tietokoneen avulla siniseksi tai punaiseksi. Tutkimuksessa oli mukana 42 kokenutta tuomaria, jotka katselivat videoita kukin satunnaisessa järjestyksessä ja antoivat pisteitä pelaajilla aina kunkin klipin jälkeen. Tulosten mukaan tuomarit antoivat 13% enemmän pisteitä ottelijoille, joilla oli punainen paita kuin sinisessä paidassa otelleille (vaikka siis klipit olivat identtiset paidan väriä lukuunottamatta). Tutkimuksessa siis todettiin paidan värillä olevan vaikutusta siihen kuinka paljon tuomarit antoivat pisteitä. Mutta palataanpa noihin rangaistuksiin. Vaikuttaako paidanväri myös pelaajien saamiin rangaistuksiin ? Mustan paidan vaikutusta tuomarien päätöksiin ei ole tutkittu (korrelaatio, mikä on todettu useissa edellä kerrotuissa tutkimuksissa, ei kerro syystä mitään). Sen sijaan punaista paitaa on tutkittu. Martirin (2017)[viii] tutkimuksen mukaan punainen väri vaikuttaa tuomareihin. Hänen tekemässään tutkimuksessa tuomarit katsoivat videoklippejä ja arvioivat minkä tuomion niistä antaisivat. Tuomiot olivat kovempia pelaajille, joilla oli punainen paita kuin muun värissä paidoissa pelanneille.

Aihetta olisi hyvä tutkia lisää, mutta edellä mainitut tutkimukset viittaisivat siihen suuntaan, että paidan väri vaikuttaa ainakin siihen kuinka aggressiivisina pelaajia pidetään.

---

[i] Frank M.G., Gilovich T. (1988). The dark side of self- and social perception: Black uniforms and aggression in professional sports. Journal of Personality and Social Psychology, 54, 74–85.

[ii] Webster, Gregory D. & Urland Geoffrey R (2012): “Can Uniform Color Color Aggression? Quasi-Experimental Evidence From Professional Ice Hockey”, Social Psychological and Personality Science May 2012 vol. 3 no. 3 274-281

[iii] Wiedemann, Diana, et al. "Red clothing increases perceived dominance, aggression and anger." Biology letters 11.5 (2015): 20150166.

[iv] Feltman, Roger, and Andrew J. Elliot. "The influence of red on perceptions of relative dominance and threat in a competitive context." Journal of Sport and Exercise Psychology 33.2 (2011): 308-314.

[v] Krenn, Bjoern (2015): "The effect of uniform color on judging athletes’ aggressiveness, fairness, and chance of winning." Journal of sport and exercise psychology, Volume: 37 Issue: 2 Pages: 207-212

[vi] Ilie, A., Ioan, S., Zagrean, L., & Moldovan, M. (2008). Better to be red than blue in virtual competition. Cyberpsychology & Behavior, 11(3), 375-377.

[vii] Hagemann, Norbert & Strauss, Bernd & Leibing, Jan (2008): “When the Referee Sees Red …”, Psychological Science August 2008 vol. 19 no. 8 769-771

[viii] Martir, Jordan (2017): ”The influence of jersey colour on decision making of the referee”. MS thesis. 2017.
Social and Organisational Psychology, Faculty of Social and Behavioral Sciences – Leiden University