Älypuhelin voi olla nuorelle paljon muutakin kuin viihdettä. Se on väline yhteydenpitoon, sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen ja tiedonhankintaan. Härkösen tutkimuksessa nuorille olennaista ei ollutkaan vain se, rajoitetaanko puhelimen käyttöä, vaan se, kuunnellaanko heitä ja ymmärretäänkö, mihin he teknologiaa käyttävät.
Tähän liittyy tutkimuksessa relationaalinen käsitys toimijuudesta. Toimijuus rakentuu suhteessa ympäristöön ja muihin ihmisiin. Sosiaalinen maailma vaikuttaa esimerkiksi siihen, mitä ihminen pitää itselleen mahdollisena. Ja sillä, mitä pidämme mahdollisena, on puolestaan vaikutusta siihen, mitä teemme. Jos usko
n voivani vaikuttaa johonkin, toimin eri tavalla kuin jos en usko kykyihini. Tätä voisi pohtia enemmänkin. Sosiaalinen media on aika ristiriitainen, toisaalta se näyttää starojen luksuselämää, mikä ei ole realistisesti saavutettavissa, toisaalta tavallisten ihmisten sinnikkäitä projekteja ja pieniä onnistumisia. Ensin mainitut masentaa ja jälkimmäiset inspiroi. Sosiaalinen media siis vaikuttaa käsityksiin mahdollisuuksista, odotuksista ja toimijuudesta.
Olen itse pohtinut viime aikoina varsin paljon tekoälyä ja sen suhdetta ihmisen toimijuuteen. Tekoäly voi antaa käyttöömme tietoa, taitoja ja toimintamahdollisuuksia, joita meillä ei muuten olisi. Sen avulla ihminen voi esimerkiksi käsitellä valtavia tietomääriä, toimia vieraalla kielellä, ohjelmoida ilman varsinaista ohjelmointiosaamista tai saada uusia näkökulmia ongelmaan. Mahdollisuudet lisääntyvät huimasti.
Toisaalta kun touhuamme tekoälyn kanssa, se saattaa huomaamattamme kaventaa ajatteluamme. Se ehdottaa vaihtoehtoja, rajaa asioita ja näkökulmia, järjestää tietoa puolestamme ja tällä tavalla se vaikuttaa siihen, mitä pidämme relevanttina. Joskus sille jopa ulkoistetaan ajattelua: ”Kirjoita minulle puhe tästä aiheesta”. ”Teetkö suunnitelman, miten saan projektin maaliin?” jne. Tällöin tekoälylle annetaan valtaa määritellä tavoitteita, haluttuja lopputuloksia, keinoja jne. Tässä ei ole mitään pahaa, kunhan isoissa ja tärkeissä kysymyksissä käyttäjä tajuaa ajatella asiaa myös itse.
Tekeillä olevassa kirjassani olen päätynyt pohtimaan erikseen toimijuuden kapasiteettia ja toimijuuden omistajuutta. Kapasiteetilla tarkoitan sitä, mitä ihminen pystyy tekemään. Tässä mielessä tekoäly voi kasvattaa toimijuuttamme valtavasti. Saamme enemmän aikaan, pystymme tarttumaan aikaisemmin liian vaikeisiin tehtäviin ja pääsemme yli monista osaamiseen, tietoon tai resursseihin liittyvistä esteistä.
Omistajuudella tarkoitan puolestaan sitä, missä määrin toiminnan tavoitteet, tulkinnat, valinnat ja niiden perusteet ovat omiamme. Jos tekoäly auttaa minua toteuttamaan itse määrittelemäni tavoitteen, se voi hyvinkin vahvistaa toimijuuttani. Tilanne muuttuu vähän jänskäksi, jos se alkaa vaikuttaa tavoitteisiini ja siihen, mitä ylipäätään pidän tavoittelemisen arvoisena. Toisin sanoen tekoälyn avulla toimintakyky potentiaalisesti kasvaa, mutta toimijuuden omistajuus voi kaventua, jos ajattelua ulkoistaa liikaa. Olennaista ei ole vain se, mitä teknologia osaa tehdä, vaan millaisen aseman annamme sille omassa ajattelussamme ja toiminnassamme. Eli kysymys siitä, millaiseksi toimijaksi sen käyttäminen meidät tekee.

Kommentit
Lähetä kommentti