Käytän tekoälyä päivittäin moniin tehtäviin. Välillä vain jutustelen ja sparrailen sen kanssa, välillä pyydän sitä kääntämään ja tiivistämään tekstejä, joskus pyydän sitä selvittämään jotain asiaa. Vaikka sitä ei oikein tule ajatelleeksi, näissä kaikissa tehtävissä tekoälyllä on erilainen rooli. Jos sparraan sen kanssa ja kehittelen ideoita, se on kollega. Jos pyydän sitä kääntämään ja tiivistämään tekstejä, se on minulle assistentti. Jos taas pyydän sitä selvittämään jotain asiaa ja laatimaan siitä jonkun tekstin, se on luottopelaaja, jolle ulkoistan tehtäviä. Näillä rooleilla on merkitystä, sillä ne vaikuttavat siihen, miten valta ja vastuu tekoälyn tuotoksista jakaantuu.
Olen pohtinut paljon sitä, miten tekoälyn kognitio ja inhimillinen ajattelu eroavat toisistaan. Esittelin teemaa Responsible Business Research konferenssissa alkuvuodesta Tampereella (ja aiemmin tässä blogissa). Merkittävimpiä eroja on nähdäkseni kahdeksan. Hyvin tiivistetysti voisi sanoa, että ne liittyvät siihen, miten datan vinoumat vaikuttavat tekoälyn tuotoksiin, tekoälyn käyttämien arvojen läpinäkymättömyyteen (kenen arvoilla se toimii?) ja tekoälyn toiminnan rajoittamiseen sille annetun kehyksen avulla. Näistä eroista seuraa se, ettei tekoälyn tuotos ole aina luotettava tai toivotunlainen. Tämän takia tekoälyn tuotosta pitäisi aina opponoida.
Mitä enemmän näitä eroja ja niiden aiheuttamia ongelmia pohdin, sitä tärkeämmäksi mielessäni nousee promptin filosofia. Eli sen ymmärtäminen mitä promptaaminen oikeastaan on ja mitä siinä tapahtuu. Yksinkertaisimmillaan voisi tietty määritellä, että prompti on käsky tai pyyntö, jonka tekoäly toteuttaa, jos se sen ymmärtää ja siihen pystyy. Mutta prompti on itseasiassa paljon enemmän. Se rajaa todellisuutta ja rakentaa minimiljöön, jossa annettu tehtävä sitten toteutetaan. Tässä mielessä prompti on vallankäytön väline; se määrittää mahdollisuuksien horisontin. Erilaiset promptit tuottavat erilaisia lopputuloksia samasta asiasta. Koska promptin kirjoittaja määrittää tehtävän, hänellä on vastuu toimeksiannon selkeydestä, kontekstin määrittämisestä ja näkökulman rajaamisesta. Toisin sanoen hän määrittää, millä tavalla ja mitä tietoa tuotetaan. Kirjoittajalla on tietenkin myös eettinen vastuu tuotoksen käytöstä.
Olennaista tässä kaikessa on tekoälylle annettu rooli, sillä se määrittää monia näkökohtia. Kun kirjoitamme promptin, emme määritä vain tehtävää vaan myös tekoälyn aseman suhteessa ihmiseen. Eli onko se ikään kuin assistentti, jolle annetaan rajallisia tehtävänpalasia isommasta kokonaisuudesta? Vai onko se luottopelaaja, jolle ulkoistetaan kokonaisuuksia? Vai onko kenties tekoälyn rooli toimia kollegana, jonka kanssa yhdessä kehitellään asioita? Jos tekoäly toimii assistenttina, ihminen pysyy ajattelun keskiössä ja käyttää tekoälyä apuvälineenä. Jos taas ajattelua ulkoistetaan sille enemmän, ihmisen rooli alkaa kaventua pelkäksi tilaajaksi ja tuotoksen arvioijaksi. On myös mahdollista, että ihminen ja tekoäly muodostavat eräänlaisen kognitiivisen yhteisön, jossa tieto syntyy vuorovaikutuksessa.
Olen miettinyt tätä asiaa paljon viime aikoina. Kokosin ajatuksiani oheiseen taulukkoon. Siinä sarakkeissa ovat tekoälylle annetut roolit ja riveillä on erilaisia filosofisia näkökulmia. Huomaamme roolien vaikuttavan siihen kuka tai mikä on tietämisen subjekti, kenellä on vastuu tuotoksesta ja kenellä on valta sen suhteen.
Kun tekoälyn käyttö lisääntyy, promptien kirjoittamisesta tulee yhä tärkeämpi taito. Olen törmännyt joihinkin promptilistoihin, ne ovat mielestäni ihan pöljiä. Ei promptin kirjoittaminen ole kovin vaikeaa, kun ensin tietää mitä haluaa. Lisäksi, koska lähes jokainen toimeksianto on yksilöllinen, ei yleisiä ohjeita pysty antamaan.
Kaikki lähtee siitä, että ymmärretään promptin olemus, sitä olen pyrkinyt tässä artikkelissa avaamaan. Kun idea promptista on selvillä, pitää kirjoittaa näkyviin ajattelu. Oikeastaan ihmisten pitäisi juuri nyt opetella sanoittamaan ajatuksiaan. (Hienosti sanottuna: muuttaa implisiittiset ajatukset eksplisiittisiksi sanoiksi). Tarkoitan tällä sitä, että kaikki sellaiset omaa ajattelua ohjaavat oletukset, arvot, tunteet, toiveet ja rajaukset liittyen kuhunkin kyseessä olevaan tehtävään, pitäisi kirjoittaa auki. Lisäksi pitäisi määrittää konteksti ja näkökulma riittävän tarkasti, mutta ei liian kapeasti. Olisi myös hyvä valita tietoisesti tekoälyn rooli (assistentti, luottopelaaja, kollega) ja tunnistaa miten promptaaminen rajaa vaihtoehtoja jo etukäteen.
Tekoäly ei lue ajatuksia (ainakaan vielä), joten monet sellaiset asiat, jotka ovat ikään kuin sanomattakin selviä, eivät kuitenkaan oikeasti ole ja siksi ne pitää kirjoittaa auki. Mielestäni on valtavan kiinnostava ajatus, että meidän ajassamme yksi tärkeimpiä taitoja on kyky kertoa tekoälylle omista tunteistaan ja toiveistaan.
Lähteet:
Willman-Iivarinen, Hanna (2026): ”Miten vastuu tulevaisuudesta jaetaan yrityksen ja tekoälyn välillä?”, presentaatio Responsible business research conference konferenssissa, 11-12.3.2026, Tampere.
Willman-Iivarinen, Hanna (2026): “ Inhimillisen ja tekoälykognition erot ja niiden merkitys tekstien tuottamisessa”, presentaatio VAKKI yhdistyksen Inhimillinen viestintä symposiumissa, 12-13.2.2026 Vaasa.
ps. Tämä teksti on osa artikkelisarjaa:
#strategia #tekoäly #johtaminen #corporategovernance #promptinfilosofia #aicognition #rbrc2026
Kommentit
Lähetä kommentti