Seurasin joulukuussa netistä, kun Markus Sjöberg väitteli Tampereen Yliopistossa aiheesta, miten tekoäly ja some muovaa käsityksiämme luonnosta.
Tekoäly liittyy luontokäsityksiin kahdella tapaa. Toisaalta se ohjaa algoritmien avulla millaisia kuvia luonnosta näemme ja toisaalta se tekee itse luontokuvia. Kun käyttäjä etsii kuvia suomalaisesta luonnosta, algoritmit valitsevat hänelle sellaisia kuvia, mitä ne arvelevat käyttäjän haluavan nähdä. Valinnat eivät ole neutraaleja, sillä näkemys tietynlaisen luonnon arvostuksesta ohjaa niitä. Tekoälyn tekemät kuvat kertovat samasta ilmiöstä. Kun sen opetusmateriaalina on ollut netissä olevia kuvia, ne ovat jo valmiiksi algoritmien kuratoimia. Kun tekoäly tuottaa kuvan metsästä, järvimaisemasta tai revontulista, sen käsitys niiden kauneudesta perustuu sille syötettyyn aineistoon. Suomalainen luonto muuttuu tekoälyn käsissä tietyllä tapaa esteettisesti standardisoiduksi esitykseksi, joka kuvaa ihanneluontoa enemmän kuin todellista luontoa.
Myös ihmiset valitsevat huolella millaisia luontokuvia he laittavat someen. Ne eivät välttämättä vastaa täysin sitä, millainen luonto tai luontokokemus oikeasti on ollut. Me rajaamme kuvia ja valitsemme niihin kauniita asioita. Kuvissa ei näy roskia, sähköjohtoja tai rakennuksia. Joskus kuvat myös kertovat sellaisista kokemuksista, mitä emme todellisuudessa ole kokeneet. Esimerkiksi joku saattaa ottaa kuvan Kolin huipulta, missä hän istuu rauhassa yksinään maisemaan katsomassa. Kuvasta välittyy rauha, luonnosta nauttiminen ja yksinolon illuusio. Siinä ei näy muita paikalla olleita ihmisiä, eikä se kerro sitä, että kuvaa varten vain hetkeksi istahdettiin poseeraamaan ja sitten matka jatkui rivakkaan tahtiin. Eli oikeastaan somekuvat kertovat siitä, millainen haluaisimme luontokokemuksen olevan, eikä sitä mitä luonto ja luonnossa käyminen todellisuudessa on. Kuvilla kerromme ennen kaikkea tarinaa itsestämme ja siitä, millaista kokemusta tavoittelimme, emme välttämättä siitä, millainen kokemus todellisuudessa oli. Joskus saattaa jopa käydä niin, että kuvien ottaminen alkaa määrittämään koko retkeä. Kun mielessä on ajatus tilanteesta, joka näyttäisi hyvältä somessa, huomio tarttuu asioihin, joilla on kuvallista arvoa.
Somen luontokeskusteluissa näkyy myös pieni mutta äänekäs joukko, joka mielestään tietää miten luonnossa kuuluu olla ja miten siitä kuuluu nauttia. Väittelijä kutsuu heitä luontofundamentalisteiksi. Termi kuvaa hyvin sitä mustavalkoisuutta ja varmuutta, jolla he määrittävät oikean ja väärän retkeilyn rajat. Luontofundamentalistien mielestä on vain yksi oikea tapa olla luonnossa ja poikkeamat tästä normista ovat kerta kaikkiaan vääriä ja paheksuttavia. Sjöberg kertoi, että jos esimerkiksi somessa kysyy vinkkiä hyviin varavirtalähteisiin, saattaa ryhmässä ryöpsähtää keskustelu siitä, ettei puhelinta tarvita metsässä lainkaan. Samaan tapaa luontokuvissa näkyvät kuulokkeet herättävät närkästystä, sillä niiden koetaan sulkevan pois luonnon ääniä. Pidetään hyvin paheksuttavana, jos joku haluaa kuunnella äänikirjaa kävellessään tai musiikkia juostessaan. Sjöberg kertoi myös, että jopa siitä on keskusteltu somessa, että kuinka monta päivää pitää maastossa vaeltaa, ennen kuin voi kutsua reissuaan vaeltamiseksi.
Samaan ilmiöön liittyy somessa näkyvä ympäristökuri, johon liittyy muiden retkeilyn jatkuva valvonta. Koiran pitäminen irti kansallispuistossa herättää välittömän paheksunnan, nuotion tekemistä seurataan tarkasti ja muutkin mahdolliset rikkeet huomataan nopeasti. Vaikka somessa sääntöjen noudattamista valvotaan tarkasti, niin todelliset ongelmat kuten ilmastonmuutos ja luontokato jäävät ilman huomiota, vaikka juuri ne määrittävät luonnon tulevaisuutta enemmän kuin mikään yksittäinen sääntörike. Sosiaalinen media luo näin oudon tilanteen, jossa pieniin tekoihin reagoidaan voimakkaasti, mutta suuria teemoja vältellään niiden ahdistavuuden takia.
Yhteenvetona voidaan todeta, että luonnosta on tulossa yhä enemmän tekoälyn standardisoima, some-estetiikan ohjaama ja luontofundamentalistien määrittämä tila. Tämä on ilman muuta huono asia, sillä digitalisoituva luonto ja somen kautta välittyvät luonnosta nauttimisen normit kaventavat mahdollisuuksia, mitä ihmiset näkevät luonnosta nauttimiseen. Sjöberg on huolissaan kehityksestä. Hän toivoo, että mahdollisimman moni ihminen kävisi luonnossa liikkumassa ja löytämässä siitä iloa, eikä tätä toimintaa saisi haitata odotukset tietynlaisesta suorituksesta tai oikeaoppisesta elämyksestä.
Sjöberg, Markus (2025): ”Kuva digitalisoituvasta luonnosta. Sosiaalisen median visuaalinen kulttuuri suomalaisen luonnon jaettujen merkitysten ja ideaalien rakentajana”, Tampereen yliopisto, Väitöskirja, https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-4219-7 .
#väitöstilaisuudet #väitöskirja #luontokäsitys #digitalisoituvaluonto #somestetiikka #luontokokemus #mediakritiikki #visuaalinenkulttuuri
Kommentit
Lähetä kommentti