Olin maanantaina kuuntelemassa Alexander Alekseevin väitöstilaisuutta “Hijacking Liberal Democracy?”. Hänen ydinväitteensä on, että äärioikeistolaiset populistit ovat kaapanneet liberaalin demokratian käsitteet. Uudelleenmäärittelemällä keskeisiä termejä on aiheutettu demokratian nykyinen kaaos, missä yhteiskunnallinen keskustelu on muuttunut hyvin vaikeaksi (tai jopa mahdottomaksi).
Alekseev totesi, että äärioikeistolaiset populistit käyttävät samoja sanoja ja käsitteitä kuin mitä demokratiassa tyypillisesti käytetään, mutta he ovat muuttaneet niiden merkityksen. Esimerkiksi sanat demokratia, kansa, oikeudet ja vapaus eivät tarkoita yksiselitteisesti samaa kuin ennen. Populistien puhe saattaa kuulostaa terminologiansa vuoksi demokraattiselta. Kyse on kuitenkin illuusiosta, sillä sanojen sisältö on muuttunut.
Esimerkiksi sana ”demokratia” on populisteilla hyvin joustavassa käytössä. Alekseev kertoo, että kun he ovat vallassa, he pyrkivät säilyttämään demokratian. Hyvä niin, oikein passeli tavoite kaikkien kannalta. Mutta tilanne muuttuu olennaisesti, jos populistit joutuvat oppositioon. Tuolloin retoriikkaan kuuluu tavoite, missä pyritään palauttamaan demokratia. Jaha. Demokratia voi siis hyvin, kun populistit ovat vallan kahvassa ja se katoaa samalla hetkellä, kun populistien valta katoaa. Demokratia esitetään siis jonain sellaisena, minkä vain populistit pystyvät tarjoamaan. Tämä on vakiintuneen demokratiakäsityksen irvikuva. Sillä tyypillisesti sana ”demokratia” tarkoittaa joko tapaa valita päättäjät demokraattisesti vaaleilla tai ideaalia siitä, että yhteiskunnassa kaikkien ääni tulee kuuluviin. Demokratia ei ole siten vain enemmistön valtaa, vaan siihen kuuluu myös vähemmistön oikeuksien turvaamista ja moniarvoisen yhteiskunnan arvostamista.
Toinen kaapattu käsite on ”oikeudet”. Liberaalissa demokratiassa oikeudet suojelevat yksilöä valtiolta ja turvaavat vähemmistöjä (sananvapaus, uskonnonvapaus jne). Kun populistit puhuvat oikeuksista, he eivät tarkoita ihmisoikeuksia. Populistisessa diskurssissa oikeudet kuuluvat “kansalle” eli käytännössä niille ihmisille, jotka kuuluvat tähän populistien ”kansaan”. Koska populistien mielestä ”kansaan” kuuluu lähinnä vain heidän äänestäjiään, puhe oikeuksista muuttuu puheeksi etuoikeutetusta kansasta. Näistä lähtökohdista on helppo ymmärtää maahanmuuton vastustaminen ja rasismi.
Edellä olevat esimerkit havainnollistavat, että vaikka demokratian puolustajat ja sen vastustajat puhuvat näennäisesti samaa kieltä, he tarkoittavat sanoilla ihan eri asioita. Mistä sekaannus johtuu? Alekseev sanoo populistien tarvitsevan demokratian ja oikeuksien käsitteitä, koska nämä ovat länsimaisissa yhteiskunnissa vallitsevia arvoja. Käyttämällä demokratian sanastoa, he esiintyvät demokratian kannattajina ja saavat toiminnalleen legitimiteetin. Alekseev toteaa, että äänestäjiensä takia populistinen äärioikeisto joutuu väistämättä toimimaan demokratian kielellä. Koska se ei kuitenkaan kannata liberaalin demokratian arvoja, se pyrkii valtaamaan demokratian keskeiset käsitteet ja antamaan niille uuden merkityksen.
Demokratian käsitteiden kaappaaminen on hyvin haitallista, sillä demokraattisen yhteiskunnan perusta on yhteisen kielen avulla käytävä rationaalinen keskustelu. Kun ydinkäsitteet kaapataan ja niiden sisältö vaihdetaan, julkisen keskustelun rationaalinen perusta murenee.
Alekseev toteaa, että populistinen äärioikeisto on muuttanut poliittista keskustelua. Se on saanut epädemokraattiset ideat näyttämään demokraattisilta ja tehnyt siten demokratian puolustamisesta vaikeampaa, koska sanat, joilla sitä voisi puolustaa, eivät ole enää yksiselitteisiä. Ongelmaa pahentaa se, että myös valtavirran puolueet ovat omaksuneet osan populistisesta retoriikasta. Näin toimiessaan he vahvistavat sen kehyksen, jossa demokratia on jo määritelty uudelleen.
Alekseev päättää väitöskirjansa toiveeseen, että palautetaan politikointi politiikkaan. Tällä hän tarkoittaa sitä, aletaan puhua asioista, sen sijaan että pyritään voittamaan keskusteluja retorisin keinoin. Olennaista on tunnistaa mistä ollaan eri mieltä, kiistellä asioista rationaalisesti perustellen ja hakea yhdessä ratkaisuja.
Omasta mielestäni tavoite kuulostaa hyvältä, joskin valtavan epärealistiselta. Ensimmäinen askel on kuitenkin jo otettu: Alexander Alekseev on väitöskirjassaan osoittanut ongelman. Seuraavaksi pitäisi saada muut kuin populistiset poliitikot ymmärtämään mistä on kyse ja luopumaan populistisesta terminologiasta. Medialla on tietenkin myös tärkeä rooli. On hyvin tärkeää punnita mitä sanoja ja miten toimittajat käyttävät kuvatessaan demokratiaa ja yhteiskunnallisia ongelmia.
Tämän blogin kirjoittaminen oli oma pieni kontribuutioni julkisuuden lisäämiseksi. Ehkä sinäkin voit auttaa jakamalla sen.
Lähde:
Alexander Alekseev, Alexander (2025): “Hijacking Liberal Democracy?: Democracy and Rights in Populist Radical Right Discourses in France and Poland”, Helsingin yliopisto, https://helda.helsinki.fi/items/1c95f231-d17d-4b33-b1c5-d67c1c8437ed
ps. Alussa oleva kuva on tekoälyn tekemä.DALL-E kertoo kuvasta: ”Kuvassa populistinen kieli on esitetty teatterina tai illuusiona: sanat näyttävät kauniilta ulospäin, mutta taustalla ne on kytketty manipulatiivisiin ja vääristäviin rakenteisiin. Lavastus, hologrammit ja varjoiset hahmot korostavat harhautuksen teemaa.” Tähän ideaan olin todella tyytyväinen, en ollut maininnut teatteria, mutta se keksi sen jostain. Metafora on mielestäni hyvä, samoin performanssimainen esitys, nuo huput jne. Tässä ei edes haittaa, että osa sanoista on tekoälysotkua, koska oikeastaan juuri siitä on kyse.
ps. Julkaisin saman tekstin myön Vaalimuusa-blogissa, koska sisältö sopii myös sinne.
Kommentit
Lähetä kommentti