Monilla käyttämillämme käsitteillä ja havaitsemillamme ilmiöillä on liukuvat rajat. Esimerkiksi lämpötila. Voidaan helposti todeta, että jokin esine on kylmä. Mutta milloin ja missä asteessa kylmä esine muuttuu lämpimäksi? Entä lämmin esine kuumaksi? Brittiläinen Filosofi Timothy Williamsson on pohtinut tällaista epämääräisyyden käsitettä kirjassaan ”Vagueness”. Hän kertoo esimerkin epämääräisyyden problematiikasta: Jos hiekkakasasta otetaan yksi hiekanjyvä pois, se ei muuta hiekkakasan määritelmää. Me pidämme sitä edelleen hiekkakasana. Yhden hiekanjyvän poistaminen ei siis vaikuta siihen onko kyseessä hiekkakasa vai ei. Kun poistamme hiekkakasasta yhden hiekanjyvän kerrallaan, ajaudumme paradoksiin. Kun jäljellä on vain yksi hiekanjyvä, ei sitä enää voida kutsua hiekkakasaksi. Miten hiekkakasa on voinut lakata olemasta, kun olemme vain poistaneet yksittäisiä hiekanjyviä, eikä se ole vaikuttanut kasan määritelmään? Jos hyväksyisimme, että yhden jyvän poistaminen saattaa vaikuttaa kasan määritelmään, niin tavallaan vaadimme, että pitää olla olemassa jokin tietty määrä hiekanjyviä, mikä määrittää sen, onko kyseessä hiekkakasa vai yksittäisiä hiekanjyviä. Tällaisen lukumäärän löytäminen on kuitenkin ajatuksellisesti mahdotonta.
Ihmisen ajattelu ei kuitenkaan vaadi maailmalta täsmällisesti määriteltyjä käsitteitä, vaan se operoi sujuvasti epämääräisyyden kanssa. Kun ihminen kohtaa epämääräisen käsitteen, kuten lämmin, korkea tai suuri, hän ei etsi sille numeerista arvoa, vaan arvioi sitä suhteessa aiempiin kokemuksiin ja tilanteeseen. Keväällä kahdentoista asteen ulkolämpötila voi tuntua mukavan lämpimältä, vaikka sama lämpötila keskikesällä tuntuisi törkeän kylmältä. Tämä kertoo, että käsitteiden merkitys riippuu kontekstista ja vertailusta, ei kiinteästä määritelmästä.
Kognitiivisessa mielessä tämä liittyy siihen, miten aivot muodostavat käsityksiä. Niitä ei haittaa, vaikka yksi ominaisuus liukuisi toiseen ilman selvää rajaa. Värit ovat tästä hyvä esimerkki, sillä vaikka värit muodostavat spektrin, niin meidän on suhteellisen helppo erottaa punainen ja violetti toisistaan. Sama pätee lähes kaikkeen käsitteellistämiseen: aivot luokittelevat maailmaa vaikutelmien, suhteuttamisen ja kontekstin avulla, ei tarkkojen sääntöjen. Epämääräisyys ei estä meitä käyttämästä sujuvasti käsitteitä tai tekemästä päätelmiä. Emme tarvitse ajatteluun ehdottomia rajoja, aivomme osaa päättää mikä on milloinkin riittävä tai sopiva tarkkuus.
Tekoälyn tapa käsitellä epämääräisyyttä eroaa ratkaisevasti ihmisen tavasta, vaikka sitä ei aina huomaa. Kun ihmiset ulkoistavat ajatteluaan tekoälylle, he siirtävät vastuuta päätöksistä ja tulkinnoista järjestelmälle, joka ei ajattele kuten ihminen. Toisin kuin ihminen, tekoäly ei pysty sietämään epämääräisyyttä. Se muuntaa kaikki epämääräisyydet kaavamaisen päättelyn kautta joksikin täsmälliseksi. Tekoäly ei voi jättää asioita epämääräisen avoimiksi, vaan se luokittelee, määrittelee ja laskee todennäköisyyksiä. Kaikki asiat laitetaan täsmällisiin kategorioihin.
Ongelma syntyy silloin, kun tekoälyn ajatteluun aletaan luottaa yhtä paljon tai enemmän kuin ihmisten ajatteluun. Tyypillisesti kuvitellaan, että tekoäly päättelee asioita samalla tavoin kuin ihminen, mutta erona on se, että sillä on laajempi kapasiteetti. Kapasiteetti on toki suurempi, mutta tapa ajatella on ihan erilainen. Kun tekoäly kohtaa epämääräisen tilanteen, se määrittelee sen väkisin joksikin. Ihminen sen sijaan pystyy sietämään epämääräisyyttä ja huomioimaan vivahteita. Ihmisen maailma ei ole mustavalkoinen bittimaailma.
Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa arvioidaan viestin sävyä. Ihminen ymmärtää helposti ironisen viestin ystävälliseksi. Tekoäly taas saattaa luokitella saman viestin aggressiiviseksi, koska sanat näyttävät siltä. Se tekee päätöksen viestin sävystä dikotomisesti, vaikka todellisuudessa sävyjä on paljon. Tällaisissa tilanteissa tekoälyn selkeys muuttuu harhaksi: se näyttää varmalta, mutta erehtyy. Joskus tällaisen virhetulkinnan seuraukset voivat olla todella suuria.
Tätä tekstiä inspiroi:
Williamson, Timothy (2002): "Vagueness", Routledge, 2002.
#tekoäly #kognitio #epämääräisyys #päätöksenteko #ihmismieli
Ps. Tämä teksti liittyy tulevaan kirjaani ihmisen ja tekoälyn kognitiosta sekä niiden vaikutuksista demokratiaan.
Kommentit
Lähetä kommentti