Fiktiivisissä kirjoissa harvemmin käsitellään koululaitoksen ja opetussuunnitelmien yhteiskunnallista roolia. Lukiessani Suzanne Collinsin Nälkäpeli -kirjoja kiinnitin huomiota koululaitoksen rooliin vallankäytön välineenä. Nälkäpeli on suosittu fiktiivinen kirjasarja, mistä on tehty myös elokuvia. Se tarjoaa jännityksen lisäksi mielenkiintoisen näkökulman yhteiskunnallisiin järjestelyihin ja vallankäyttöön.
Nälkäpeli -kirjojen maailmassa valtio, (mikä muistuttaa jotenkin Yhdysvaltoja), on jaettu kahteentoista alueeseen. Alueita hallitaan pääkaupungista eli Capitolista käsin. Elämä alueilla on kurjaa ja kaikesta on puutetta. Sen sijaan elämä Capitolissa on yltäkylläistä. Alueita kontrolloidaan tiukalla kädellä ja yksi vallankäytönväline on koulutus. Capitol määrittää tarkkaan, mitä kouluissa opetetaan ja mikä tieto jää oppilailta pimentoon. Esimerkiksi alueiden kouluissa ei kerrota juuri mitään muista alueista, koska halutaan välttää niiden välisiä kontakteja ja mahdollista yhteistä kansannousua. Maantiede on siis hyvin säännöstellysti opetettua.
Historiassa painotetaan lähes yksinomaan sitä, kuinka Capitol kukisti alueiden kapinan ja kuinka paljon kukin alue on velkaa pääkaupungille. Lapset oppivat koulussa millainen heidän yhteiskuntasysteeminsä on ja miksi. Sitä ei kyseenalaisteta mitenkään. Kouluissa opetetaan lapsille myös, että julma ja epäinhimillinen Nälkäpeli on hyvä asia ja kuuluu elämään. Nälkäpelin järjestäminen aiheuttaa kauhua ja se on yksi keino, millä Capitolin väki hallitsee alamaisiaan. Pelon ja syyllisyyden tunteiden manipulointi on olennainen osa opetussuunnitelmaa. Alueiden asukkaat oppivat koulutuksen kautta ajattelemaan, että heidän esi-isiensä kapina oli virhe ja että heidän täytyy kantaa tästä kollektiivinen syyllisyys. Tällainen psykologinen manipulointi auttaa Capitolia säilyttämään valtansa, kun ihmiset sisäistävät sen näkökulman omanaan. Kaikki koulutus on suunniteltu vahvistamaan Capitolin valtaa.
Opetussuunnitelmaan ei kuulu ainoastaan se mitä opetetaan, vaan myös se, mitä jätetään opettamatta. Tiedon puutetta pidetään manipuloinnin välineenä. Alueiden asukkaat eivät edes tiedä, mitä he eivät tiedä. Tämä estää heitä kyseenalaistamasta vallitsevia rakenteita. Capitol varoo myös opettamasta tiettyjä taitoja. Esimerkiksi metsästystaidot tai itsepuolustus eivät kuulu viralliseen opetussuunnitelmaan, koska ne voisivat tukea alueiden asukkaiden itsenäisyyttä tai vastarintaa.
Kouluaineet eivät kuitenkaan ole ainoa asia, mitä koulussa opitaan. Koulussa nimittäin opitaan myös asenteita ja kerrytetään kulttuurista pääomaa. Tyypillisesti opettajat omaksuvat hallitsevan luokan, tässä tapauksessa Capitolin, arvot ja ihanteet. Näin heidän asenteensa ja arvonsa alkavat heijastaa Capitolin ideologiaa, ja tämä vaikuttaa opetuksen sisältöön. Capitol pystyy myös määrittämään, mikä lasketaan arvokkaaksi pääomaksi. Tämä voi olla esimerkiksi oikeanlainen tapa puhua ja ajatella.
Koulussa sisäistetty kulttuurinen pääoma näkyy Nälkäpeli-kirjoissa siinä, miten vaikeaa on saada ihmiset kapinoimaan. Alueiden ihmiset eivät halua keikuttaa venettä, eivätkä koe siihen tarvetta, vaikka (ainakin lukijan mielestä) he elävät valtavan epäreilussa ja julmassa yhteiskunnassa.
Kirjan päähenkilöt sen sijaan ovat rikkoneet sääntöjä koko elämänsä. He ovat rikkoneet lakia, metsästäneet ja käyneet mustan pörssiin kauppaa. Capitolin vastustaminen ja sääntöjen rikkominen on heidän kulttuurista pääomaansa (ei tosin todellakaan koulussa opittua). Heidän on lähes mahdotonta ymmärtää muiden ihmisten sisäistämää kulttuuriperintöä, sitä mikä vaatii sääntöjen noudattamista ja Capitolin vallan hyväksymistä. Siitä mentaliteetista on pitkä matka kapinaan. Koululaitos on siis toiminut juuri niin kuin hallinto on halunnut. Se on vahvistanut hallitsevan luokan normeja ja estänyt kapinan syntymistä.
Tällainen koulutusjärjestelmä tuo mieleen historian autoritääriset koululaitokset, kuten natsi-Saksan ja Neuvostoliiton. Molemmissa käytettiin koulutusta hallitsevan ideologian vahvistamiseen ja alistamisen normalisointiin. Capitol, kuten natsit ja Neuvostoliiton kommunistihallinto, manipuloi historiaa, sensuroi tietoa ja luo viholliskuvia, jotta oppilaat sisäistäisivät vallanpitäjien näkemykset kyseenalaistamatta järjestelmän oikeutusta.
Myös ihan nykyajasta ja demokraattisista valtioista löytyy yhtymäkohtia Capitolin koulutusjärjestelmään. Joissain Yhdysvaltojen osavaltioissa on pyritty rajoittamaan tiettyjen historiallisten aiheiden, kuten mustien historian ja alkuperäiskansojen kokemusten, opettamista. Samoin kirjojen kieltäminen ja sukupuolivalistuksen rajoittaminen heijastavat samanlaista logiikkaa, jossa tietoa hallitaan ideologisten tavoitteiden edistämiseksi ja vaihtoehtoisten näkökulmien tukahduttamiseksi. Tämä toiminta vahvistaa valta-asemia ja ylläpitää valtaapitävien määrittelemää maailmankuvaa, samalla tavalla kuin Capitol tekee. Vertailu korostaa, kuinka koulutus ja tiedon valvonta voivat olla vallankäytön tehokkaita välineitä missä tahansa yhteiskunnassa.
Olen tässä kirjoituksessa käyttänyt jonkun verran lähteenä:
Timm, Chad William (2012): “Class is in session: Power and Privilege in Panem”, teoksessa Dunn, George A. Michaud, Nicolas, & Irwin, William edit. : ” The Hunger Games and Philosophy: A Critique of Pure Treason”, Blackwell, s. 277-290
Kommentit
Lähetä kommentti