Osallistuin maaliskuussa Responsible Business Research -konferenssiin Tampereella, jossa käsiteltiin vastuullisen liiketoiminnan tutkimusta ja käytäntöjä. Konferenssi kokosi yhteen tutkijoita, asiantuntijoita ja yritysedustajia keskustelemaan kestävyydestä, ilmastotoimista ja yritysvastuun nykytilasta. Tykkäsin todella paljon tohtori Rajat Panwarin keynote-esityksestä, joka käsitteli yritysvastuuta.
Panwar totesi puheenvuorossaan, että erityisesti biodiversiteetin säilyttämisen puolesta käytävä taistelu näyttää menetetyltä, koska nykyiset toimet ovat liian hitaita ja vaikutuksiltaan marginaalisia. Hänen mukaansa biodiversiteetti on “epämukava” aihe yritysvastuukeskustelussa, koska se on vaikea ymmärtää, vaikea kommunikoida ja lähes mahdoton hinnoitella. “Biodiversity doesn’t sell,” hän totesi. Panwar ehdottikin, että olisi parempi puhua “nature lossista” – luontokadosta – koska se on konkreettisempi ja helpommin ymmärrettävä termi.
On selvää, ettemme tällä hetkellä tee läheskään tarpeeksi biodiversiteetin säilyttämisen puolesta. Monikaan ei ymmärrä miten tärkeää biodiversiteetin säilyttäminen on. Kyse ei ole öttiäisten suojelusta, vaan elämän edellytyksistä. Biodiversiteetti ylläpitää ekosysteemien toimivuutta. Se pitää yllä ravintoketjuja, hillitsee tuholaisia ja tauteja, ja mahdollistaa maaperän, veden ja ilman puhdistumisen. Kun biodiversiteetti heikkenee, riskit ruuantuotannolle, puhtaalle ilmalle ja vedelle kasvavat eksponentiaalisesti.
Panwar tiivisti riittämättömät toimet sarkastiseen lauseeseen: “Hope is our main strategy.” Kun yleisöstä kysyttiin, eikö hän ole tästä kaikesta masentunut, Panwar vastasi: “I am not depressed, only because I am so angry.”
Panwar kritisoi voimakkaasti nykyistä vastuullisuuskeskustelua, jossa yritysten vapaaehtoisia toimia esitellään ratkaisuna systeemisiin ympäristökriiseihin. Hän huomautti, että vastuullisuus on useimmiten rakennettu liiketaloudellisten hyötyjen varaan: tehdään hyvää, silloin kun se on kannattavaa. Luontokato jää helposti toissijaiseksi, koska sitä ei ole kytketty talouteen. Ilmastopäästöillä on hinta – luontokadolla ei. Tämä tekee siitä poliittisesti hankalamman ja yritysten näkökulmasta epäkiitollisemman aihealueen – vaikka kyse on ehkä vielä vakavammasta uhasta kuin ilmastonmuutoksessa.
Panwar toteaa, että tilannetta hankaloittaa se, että meidän on toimittava, vaikka emme tiedä kaikkea: “We need to act on half knowledge”. Emme voi jäädä odottelemaan tutkimustietoja, vaan meidän on toimittava nyt heti.
Biodiversiteetin suojeleminen jatkossa edellyttää kielellistä ja poliittista selkeyttä: siitä on puhuttava tavalla, joka resonoi sekä päättäjien että yritysjohtajien kanssa. Termit kuten “nature loss” voivat auttaa. Toiseksi on ilmeistä, että vapaaehtoisuuden varaan rakentuva vastuullisuus ei riitä. Tarvitaan selkeämpää sääntelyä, yhteisiä pelisääntöjä ja ennen kaikkea päätöksiä, joita ei lykätä sillä verukkeella, että kaikki faktat eivät ole vielä selvillä.
Olen laittanut oman uskoni Euroopan Unioniin, joka tekee hyvää työtä asian eteen. Tekeekö riittävästi ja tarpeeksi nopeasti jää nähtäväksi. Millaisia keinoja sinulle tulee mieleen?
Kommentit
Lähetä kommentti