Emme keskustele tarpeeksi tulevaisuudesta (Ylioppilaan aine 2023 keväällä)

Aina joskus toivoisin, että useammat vanhemmat olisivat enemmän omieni kaltaisia. Nimittäin molemmat vanhempani ovat hyvin kiinnostuneita tulevaisuudesta, minkä seurauksena minustakin on kasvatettu hyvin tulevaisuustietoinen. Niin kauan kuin muistan, perheemme ruokapöytäkeskusteluiden aiheita ovat olleet niin itseohjautuvien autojen, desinglapsien kuin Kiinan kasvojentunnistusohjelmien eettisyys. Tulevaisuuden innovaatioiden moraalisuuden pohtiminen ei ehkä ole niitä kaikkein perinteisimpiä keskustelunaiheita vanhempien ja lapsien välillä, mutta sen pitäisi olla. Aihe on niin tärkeä, ettei keskustelua siitä pitäisi jättää pelkästään tutkijoille tai tieteiskirjailijoille. Itseasiassa uskon, että tulevaisuuden innovaatioiden etiikkaa pitäisi pohtia enemmän jopa yhteiskunnallisella tasolla. Muuten meillä saattaa olla edessämme uusi internet, eli hallitsemattomasti kehittynyt innovaatio, jonka käyttöä rajoittavat lainsäädännöt on kehitetty kaksikymmentä vuotta liian myöhään. 

Uudet innovaatiot itsessään ovat harvoin kovinkaan moraalittomia. Esimerkiksi toimittaja Jani Parkkarin artikkelissa ”Designlapsia vai ratkaisu nälänhätään? Perimän saksiminen Crispr-tekniikalla on geenimuuntelun seuraava askel, ja se on jo otettu” (Yle.fi, 29.11.2018) kuvaillaan, mitä kaikkea hyvää geenimuuntelulla voidaan saada aikaan. Parkkari kertoo, että geenimuunneltu vilja voisi olla vastaus nälänhätään. Malaria taas saatettaisiin pystyä hävittämään muokkaamalla sitä kantavien hyttysten perimää. Mutta moraaliset ongelmat monikertaistuvat, kun Crispr-tekniikaa hyödynnetäänkin ihmisiin. Tulevaisuudessa Crispr-tekniikan avulla voidaan luultavasti poistaa monia perinnöllisiä tauteja ja kasvattaa ihmisten elinikää. Tässä ei vielä ole mitään pahaa. Mutta mitä jos Crispr-tekniikka, kemiallinen parantelu tai jokin muu uusi innovaatio mahdollistaa tulevaisuudessa vauvojen älykkyyden muokkaamisen? Mitä jos tämä uusi innovaatio olisi niin kallis, että vain rikkailla olisi varaa hyödyntää sitä? Mikä avuksi, jos eräänä päivänä heräämmekin todellisuuteen, jossa hyvää tarkoittavien tutkijoiden innovaatiot ovatkin mahdollistaneet biologisen epätasa-arvon rikkaiden superihmisten ja köyhien luomuihmisten välillä? 

Vaikka älykkyyden muuntelu biologisesti onkin tällä hetkellä enemmän tieteisfiktiota kuin todellisuutta, olisi siihenkin hyvä reagoida ennen kuin se muuttuu todelliseksi. Historiallisessa valossa olemme nimittäin ihmiskuntana olleet suhteellisen huonoja reagoimaan ennalta ehkäisevästi uusien innovaatioiden tuomiin ongelmiin. Yleensä niihin on reagoitu vasta, kun vahinko on jo ehtinyt tapahtua. Esimerkiksi teollistuminen helpotti ihmisten arkea ja lisäsi työväen valtaa. Mutta kului vuosikymmeniä ennen kuin Englannissa vihdoin todettiin, että lasten voisi olla parempi istua koulun penkeillä kuin tehtaan liukuhihnojen edessä. Sen sijaan internet mullisti niin viihteen kuin ihmisten välisen vuorovaikutuksenkin. Mutta vasta tänä vuonna Suomessa kriminalisoitiin kuvien lähettäminen sukuelimistään toiselle ilman vastaanottajan suostumusta. Vaikka tämä hieno lainsäädäntö onkin, olisi sen pitänyt tulla voimaan jo vuonna 2013, tai mieluummin jo 2003. Huolestuttavaa on myös se, kuinka paljon yhteiskunnallista keskustelua vaadittiin, ennen kuin lainsäädäntö tuli voimaan. Me Too -liike oli ilmastonmuutoksen lisäksi yksi viime vuosikymmenen hallitsevista puheenaiheista, ja silti lainsäädäntö tuli voimaan 20 vuotta myöhässä. Kuinkakohan monta vuosikymmentä myöhässä tulemme reagoimaan designlapsiin, joista tällä hetkellä käyty yhteiskunnallinen keskustelu on minimaalista?

Toisaalta on myönnettävä, että tulevaisuuteen on vaikea varautua, kun ei tiedä sen sisältöä. Ei sekään silti mahdotonta ole. Tämä tulee ilmi esimerkiksi Marcus Ziemannin artikkelissa ”Tulevaisuustutkija Markku Wilenius tietää, että 10 vuoden päästä elämme täysin erilaisessa maailmassa - ” (Yle.fi, 4.8.2019). Ziemann haastattelee tulevaisuudentutkija Markku Wileniusta, joka väitteli ilmastonmuutoksesta jo 1990-luvulla eli kauan ennen Pariisin ilmastosopimusta tai yhteiskunnallista keskustelua aiheesta. Wilenius uskoo, että tulevaisuuteen voidaan parhaiten varautua ilmastonmuutosta hillitsevällä lainsäädännöllä tai opettelemalla taitoja, joita tulevaisuudessa voidaan tarvita, kuten vuorovaikutustaitoja tai kompleksisuustaitoja. Luultavasti juuri siksi, että tulevaisuuteen varautumista pidetään hankalana, tulevaisuudesta myös puhutaan niin vähän. Mutta keskustelua ei tulisi välttää vain sen vaikeuden vuoksi.

Silloinkin kun tulevaisuudesta puhutaan, jäävät innovaatiot usein varjoon. Tärkeämpänä pidetään ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Wileniuksen tapaan moni uskoo sen olevan vastaus moneen ongelmaan. Vaikka ilmastonmuutos onkin yksi tulevaisuuden suurista haasteista, ei se ole ainoa, josta tulisi keskustella. Parkkarin haastatteleman bioetiikkaan erikoistuneen filosofian dosentin Marko Ahteensuun mielestä juuri nyt olisi oleellista keskustella siitä, miten suhtautua harvinaisten periytyvien tautien kitkemiseen pois perimästä. Vaikka tästä jo nykypäivää olevasta teknologiasta keskusteleminen onkin tärkeää, keskustelun olisi pitänyt alkaa jo kymmenen vuotta sitten. Uskallankin väittää, että vielä tärkeämpää olisi nyt keskustella niistä innovaatioista, joita tulevaisuudentutkijat pitävät mahdollisina saavuttaa kymmenen vuoden päästä. Mitä enemmän keskustelemme ja luomme pohjaa tulevalle lainsäädännölle, sitä nopeammin voimme reagoida ongelmatapauksiin heti, kun niitä ilmestyy.

Jos emme keskustele tulevaisuudesta tarpeeksi, luovutamme myös vastuun päätöksenteosta muille. Joku muu saa päättää puolestamme, mikä on moraalista. Tämä voi tarkoittaa koodareita, yksittäistä tutkijaa – tai Kiinaa. Parkkarin artikkelissa kerrotaan, että ensimmäiset designlapset ovat jo syntyneet Kiinassa, mitä Ahteensuu pitää hyvin tuomittavana kokeilussa otettujen riskien vuoksi. Mielestäni pelkkä tuomitseminen ei kuitenkaan riitä. Täytyy myös miettiä, miten jatkaa tästä eteenpäin. Koska alkion geeniperimän muokkaaminen on mahdollista, sitä myös tullaan tekemään, oli se sitten kuinka moraalitonta tahansa. Jos sitä ei tehtäisi valtionjohtoisesti Kiinassa, sitä saatettaisiin tehdä laittomasti länsimaissa. Menee siihen sitten vuosi tai vuosisata, jonakin päivänä ensimmäinen designvauva tulee syntymään myös Kiinan ulkopuolella. Mutta toistaiseksi meillä ei ole suunnitelmaa sille, mitä tekisimme vauvan kehittäjälle taikka vauvalle itselleen. 

Kiitän vanhempiani siitä, että minusta on kasvatettu näinkin tulevaisuustietoinen. Mutta edes minä en tiedä, miten ennakoida teknologian holtitonta kasvua, kuinka moraalisia designvauvat tai muutkaan innovaatiot ovat. Ja harva nuori, tai edes aikuinen, on pohtinut tulevaisuutta yhtä paljon minä. Onneksi tulevaisuus ei ole yksin minun päätettävissä. Päätökset tulevaisuudesta ovat niin suuria, että ne kuuluvat koko yhteiskunnalle. Ja parhaimpiin päätöksiin voidaan tulla vain riittävän yhteiskunnallisen keskustelun avulla. Vain keskustelemalla voimme varmistaa, että valta tulevaisuuden suunnasta ei kuulu yksin tieteilijöille tai Kiinalle, vaan kaikille. Vaikka tulevaisuus alkaisikin huomenna, voi siihen varautua jo tänään.

Emma Iivarinen 

(Arvosana Laudatur)