Paitatesti: Manchester United, Liverpool ja punainen paita
Stephen Reicher on tehnyt tutkimusryhmänsä kanssa kiinnostavat testin identiteetin vaikutuksesta käyttäytymiseen. He kutsuivat henkilökohtaiseen haastatteluun brittiläisiä jalkapallofaneja yksi kerrallaan. Tutkimukseen oli valittu vain Manchester United faneja, mutta heille itselleen ei kerrottu valintaperustetta. Muille kuin ManU faneille, kerrottiin haastattelun kiintiön olevan jo täynnä. Haastattelun aluksi ihmisiä pyydettiin täyttämään kyselykaavake, jossa kysyttiin mitä joukkuetta he fanittivat ja miksi. Kaavakkeen täyttämisen jälkeen, osallistujille sanottiin varsinaisen tutkimuksen tapahtuvan toisessa rakennuksessa ja annettiin ohjeet, miten sinne pääsee. Matkalla sinne osallistuja näki, kun joku lenkkeilijä kaatui ja satutti itsensä pahasti. Tämä sama kaava toistui jokaisen 45 tutkimukseen osallistuneen kohdalla. Se mitä varioitiin, oli lenkkeilijän käyttämä paita. Osa tutkimukseen osallistujista näki lenkkeilijän, jolla oli Manchester Unitedin paita, osa näki lenkkeilijän Liverpoolin paidassa ja osa punaisessa paidassa ilman mitään tunnuksia. (Sekä ManUlla että Liverpoolilla on punainen paita). Näkymättömissä pysyneet tarkkailivat katsoivat tapahtumia; huomasiko osallistuja tapahtuman, menikö auttamaan vai ei jne. Ne, jotka eivät vaikuttaneet huomanneen tapahtumaa, poistettiin tutkimuksen otoksesta. Tutkimuksen tulos oli aika karu, jos kaatuneella oli Manchesterin paita päällä, hän sai apua. Jos ei ollut, hän jäi todennäköisesti ilman auttajaa.
Vielä kiinnostavammaksi tämä muuttuu, kun testataan lisää ihmisiä ja alustavassa kyselyssä ei puhuta mitään joukkueista, vaan ylipäätään siitä fanittavatko ihmiset jalkapalloa. Jälleen kerrotaan tutkimuksen tapahtuvan viereisessä rakennuksessa ja taas matkalla joku sivullinen kaatuu. Sama tutkimusasetelma kuin aiemminkin, lenkkeilijällä on joko Manhester Unitedin paita, Liverpollin paita tai punainen paita ilman tunnuksia. Nyt ihmiset auttavat sekä Mancester Unitedin paidassa olevaa, että Liverpoolin paidassa olevaa kaatujaa, mutta eivät punaisessa paidassa kaatunutta. Koska ihmiset olivat identifioituneet jalkapallofaneiksi, tähän joukkoon kuului myös Liverpoolin kannattajat, mutta eivät tavalliset punapaitaiset ihmiset. Reicherin näkemyksen mukaan ryhmien toimintaa voidaan selittää erityisesti identifikaatiomallilla. Kuten yllä on osoitettu, se mihin ihmiset identifioituvat, vaikuttaa heidän toimintaansa. Tämä yhteinen identiteetti määrittelee käyttäytymisen normit. Kun vertaa omaa ryhmäänsä muihin, ja pitää omaa ryhmäänsä hyvänä ja tyypillisesti tulee samalla määrittäneeksi muut ryhmät negatiivisesti (suhteessa siihen omaan hyvään ryhmään).
Vanha näkemys ryhmistä tahdottomien ihmisten massana
Reicherin työ joukkojen psykologian tutkimuksessa on ollut mullistavaa. Aiemmin on ajateltu joukkojen olevan jollain tapaa vaarallisia. On ajateltu ihmisten jollain tapaa menettävän itsensä osallistuessaan ryhmätoimintaan. Ryhmät muuttavat mukavat rationaaliset ihmiset, tahdottomiksi, epärationaalisiksi idiooteiksi. Ei ryhmä ole sellainen mikä ottaa pois ymmärtämyksen maailmasta. Vaan se on itse asiassa asia, mikä lisää ymmärrystämme. Ryhmien kautta me ymmärrämme keitä me olemme ja mihin me kuulumme. Ihminen positioi itsensä johonkin ryhmään kuuluvaksi tai joistain ryhmistä poikkeavaksi. Tätä vanhaa näkemystä ryhmien tahdottomasta toiminnasta tunnutaan ainakin politiikassa hellivän, koska ryhmät saattavat toimia politiikkoja ja heidän pyrkimyksiään vastaan. Ryhmät voivat muuttaa maailmaa. Koska ryhmät ovat uhka politiikoille, on ne vaarallisia ja tuomittavia. Vanhan ajatuksen mukaan, kun ihminen liittyy ryhmään, hän menettää itsensä ja oman yksilöllisyytensä. Koska yksilöllisyys on kaiken moraalin lähtökohta, ei ryhmällä voi olla moraalia. Näkemys on erityisen kätevä, jos tarkastellaan mielenosoituksia. Voimme vain leimata mielenosoittajat hulluiksi, eikä meidän tarvitse pohtia miksi he osoittavat mieltä ja pitäisikö mahdollisesti jotain kipeitä muutoksia tehdä.
Miten ryhmä muuttuu vaaralliseksi
Usein ajatellaan, että ihmiset ovat ryhmissä anonyymejä. Reicherin mukaan tämä ei pidä paikkaansa: vaikka ihmiset voivat näyttää anonyymeiltä ulkoapäin, niin sisältäpäin ryhmässä ei kukaan ole anonyymi. Me olemme edelleen tunnistettavissa ja sanoja yksilöitä kuin ennenkin. Kuitenkin usein poliisit kohtelevat ryhmää homogeenisena. Jos ajatellaan, että kaikki ryhmät ovat vaarallisia, tulee sellaisia käytäntöjä, jotka kohtelevat kaikkia ryhmiä vaarallisina. Käytäntöjen seurauksena ryhmät radikalisoituvat ja niistä tulee vaarallisia. Vaikka ryhmästä osa voi olla väkivaltaisia, suurin osa ei ole. On todella kiinnostavaa, miten alun perin rauhalliset ihmiset (jotka eivät halua olla väkivaltaisia) muuttuvat väkivaltaisiksi. Ryhmän ollessa ensin heterogeeninen, ongelmia tulee, jos poliisit pitävät kaikkia ryhmänjäseniä vaarallisina. Kun poliisi omalla käytöksellään leimaa kaikki samaan gastiin kuuluviksi, heille syntyy yhteenkulumisen tunne, solidaarisuutta ja he alkavat käyttäytyvä samankaltaisesti. Jos ihmisiä kohdellaan homogeenisinä niin ihmiset muuttuvat homogeenisiksi. Poliisin kokema uhka tekee uhkasta todellisen. Ryhmäidentiteetti muuttuu ja eskaloituu. Jotta näin ei kävisi, tutkitaan tapoja miten poliisi voisi omalla käyttäytymisellään ohjata ryhmiä säätelemään itse itsensä toimintaa.
Ryhmäytymisen nopeus ja identifikaation muutos
Reicher sanoo, että on tärkeää tehdä ero fyysisen ryhmän ja psykologisen ryhmän kanssa. Fyysinen ryhmä on olemassa jossain tilassa (esim. metrovaunussa) ja psykologinen ryhmä on sellainen, mitä yhdistää jotkut aatteet tai ideat (Voivat olla eri paikoissa). Ryhmiä määrittää me-henki: me suomalaiset, me ässäfanit jne. Ihminen voi olla osa fyysistä ryhmää, ilman että tuntee henkisesti kuuluvansa lainkaan tähän ryhmään. Reicher kertoo, että on hämmentävää, miten nopeasti ihmiset muuttavat ryhmäidentiteettiään. Hän kertoo esimerkin. Metrovaunussa ihmiset eivät ole toisiinsa yhteydessä mitenkään. Mutta jos sattuu jokin onnettomuus ja he jäävät jumiin, heille syntyy me-henkeä. He juttelevat keskenään, auttavat toisiaan ja saattavat jopa jakaa eväitään toistensa kanssa. Jalkapallo-ottelussa on selkeästi me ja sitten ne toisen joukkueen kannattajat. Mutta jos siellä tapahtuisi onnettomuus (esim. joku kuolee), ihmiset yhdistyisivät yhdeksi yleisön ryhmäksi. Hämmentävän nopeasti sitä voi muuttua ystäväksi entisen vihollisen kanssa tai viholliseksi entisen ystävän kanssa.
Lähteet:
Edmonds, David & Warburton, Nigel (2016): ” Stephen Reicher on Crowd Psychology ”, Social Science Bites Podcast by David Edmonds & Nigel Warburton, who interview special quests, 26.2.2016, http://socialsciencebites.libsyn.com/stephen-reicher-on-crowd-psychology
Levine, M., Prosser, A., Evans, D., & Reicher, S. (2005). Identity and emergency intervention: How social group membership and inclusiveness of group boundaries shape helping behavior. Personality and social psychology bulletin, 31(4), 443-453. http://citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.210.5348&rep=rep1&type=pdf
Kommentit
Lähetä kommentti