torstai 31. toukokuuta 2018

Harmillinen hopea: Miksi hopea harmittaa ja pronssi ilahduttaa?



On kiinnostavaa pohtia tilanteita, missä ihmiset, joilla on faktisesti asiat paremmin kuin toisilla, ovat tyytymättömämpiä tilanteeseensa. Kakkostila on parempi kuin kolmostila, mutta pronssimitalistit ovat tyytyväisempiä kuin hopeamitalistit. Joukkuelajeissa, missä pelataan loppuottelu ja pronssiottelu, ei ole ollenkaan outoa hopeamitalisteja harmittaa ja pronssin saaneet iloitsevat. Hopeamitalistit ovat juuri hävinneet pelin (ja kullan) ja pronssimitalistit ovat voittaneet ottelun (ja mitalin). Kiinnostavaa sen sijaan on se, että sama ilmiö on havaittavissa myös yksilölajeissa: juoksussa, pituushypyssä jne. Medvec et al (1995)[1] ovat tutkineet hopea- ja pronssimitalistien tuntemuksia vuoden 1992 kesäolympialaisissa. Tutkimuksessa selvisi kiistatta, että pronssimitalistit olivat tyytyväisempiä suoritukseensa kuin hopeamitalistit riippumatta lajista.

Mitä jos -ajattelu selityksenä 


Tutkittaessa ihmisten ristiriitaista ajattelua on huomattu, että tyytyväisyyteen vaikuttaa paljon ”mitä jos -ajattelu” (englanniksi what might have been). Aihetta ovat tutkineet esimerkiksi Kahneman & Miller (1986)[2] ja Johnson (1986)[3]. Neal Roese ja James Olsen ovat jopa kirjoittaneet aiheesta kirjan (2014)[4].  Mitä jos –ajattelu on tyypillistä kaikille ihmisille, mietitään, että jos olisin lähtenyt viisi minuuttia myöhemmin olisin ollut kolarissa (tai välttänyt sen) jne. Ihmiset pohtivat vaihtoehtoisia lopputuloksia ja mitä helpompi heidän on kuvitella niitä, sitä tyytymättömämpiä he ovat huonoon lopputulokseen (Kahneman & Tversky (1998)[5]).

”Harmillinen hopea ja iloinen pronssi” –ilmiö selittyy pitkälti mitä jos –ajattelun avulla. Medvec et al (1995) selittävät ilmiötä sillä, että hopean vaihtoehto on kullan voittaminen ja pronssin vaihtoehto on mitalitta jääminen. Hopeamitalisti vertaa itseään kultamitalistiin, ja miettii mitä olisi voinut tapahtua. Voittamisen ja hopean välinen ero on niin suuri. Hän saattaa myös miettiä, mitä jos olisi tullut pronssille, mutta tämä ero ei ole niin suuri – molemmat ovat mitaleita – ettei sillä ole paljoa merkitystä. Pronssimitalisti taas vertaa itseään nelossijaan ja on tyytyväinen pronssiin, koska se on huomattavasti parempi kuin jääminen ilman mitalia. Vaikka hän saattaa verrata myös ylöspäin hopeaan, ei tämä ole niin merkittävää, koska ero hopean ja pronssin välillä ei ole niin suuri kuin pronssin ja nelossijan. Tämä asymmetrinen vertaaminen (hopea ylöspäin ja pronssi alaspäin) saattaa aiheuttaa sen, että henkilö, joka on faktuaalisesti huonommassa asemassa (pronssilla) on tyytyväisempi lopputulokseen kuin henkilö joka on paremmassa asemassa (hopealla). Hopeamitalisti ajattelee ”If only”, ”Why didn’t I just…” ja pronssimitalisti ajattelee ”At least I won the medal”. Tällöin voidaan siis ajatella, että ”less is more”. Medvec et al (1995) tutkivat haastatteluja kilpailun jälkeen toisissa olympialaisissa (kesä 1992) koodasivat haastateltavien sanomat ”I almost ” hopeamitalistille ja ”At least I” pronssimitalistille. Tulokset tukivat yllä esitettyä ajatusta, että hopeamitalistit ajattelevat menetettyä mitalia ja pronssimitalistit lohduttautuvat mitalin saamisella.

Nämä samat tulokset pätevät muissakin elämäntilanteissa. Ihminen joka arvaa menestyksekkäästi kuusi numeroa seitsemästä lotossa on todennäköisesti pettynyt, samoin kuin henkilö joka myöhästyy koneesta vain minuutteja on pettyneempi kuin henkilö joka myöhästyy puoli tuntia.  





[1] Medvec, Victoria & Husted, Scott F. & Madey & Thomas Gilovich (1995): "When less is more: counterfactual thinking and satisfaction among Olympic medalists." Journal of personality and social psychology 69.4 (1995): 603.

[2] Kahneman, Daniel & Miller, Dale T. (1986) "Norm theory: Comparing reality to its alternatives." Psychological review 93.2 (1986): 136.

[3] Johnson, Joel T. (1986): "The knowledge of what might have been: Affective and attributional consequences of near outcomes." Personality and Social Psychology Bulletin 12.1 (1986): 51-62.

[4] Roese, Neal J., and James M. Olson, eds. (2014): What might have been: The social psychology of counterfactual thinking. Psychology Press, 2014.

[5] Kahneman, Daniel; Tversky, Amos (1998). "The simulation heuristic". In Daniel Kahneman; Paul Slovic; Amos Tversky. Judgment under uncertainty: heuristics and biases. Cambridge: Cambridge University Press

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti