Jääkiekon SM-liigajoukkueiden fanittaminen liittyy paikkakuntaan, menestykseen, pelityyliin tai symboliarvoon
On kiinnostavaa, että suhde paikkakuntaan on tärkeä kaikkien
joukkueiden kohdalla (50-80%). Vähiten tärkeää se on Helsingissä, Turussa ja
Tampereella. Näistä kaupungeista löytyykin muitakin menestyviä jääkiekko- tai
jalkapallojoukkueita, joten ehkä paikkakuntalaisuus ei ole niin merkittävää
kuin esimerkiksi Porissa. Ässien kannattajista 80% sanoo, että porilaisuus tai suhde
Poriin on merkittävä asia heidän joukkuevalinnassaan. Tämä saattaakin selittää
sen, että vaikka Ässät eivät tällä kaudella varsinaisesti menestyneet, he silti
onnistuivat myymään hallin täyteen useita kertoja kauden aikana ja saavuttivat
jopa kaikkien aikojen yleisöennätyksen.
Paikkakunnan merkitys näkyy myös siinä, miten eri heimoihin (vastaajan oma määritelmä) kuuluvat valitsevat
suosikkijoukkueensa. Lappilaisista
73% kannattaa Oulun Kärppiä. Kärpät on tärkeä myös pohjalaisille, vaikka pohjalaiset
toki kannattavat myös Vaasan Sporttia. Se ei ole yllättävää, että Helsingissä kannatetaan Hifkiä tai
Jokereita, Tampereella Tapparaa tai Ilvestä, Oululaiset tykkää Kärpistä ja
Keskisuomalaiset Jypistä. Loogiselta tuntuu sekin, että saaristolaisista ja
suomenruotsalaisista 80% kannattaa Hifkiä ja loput TPS:ää tai Vaasan Sportia. Turkulaiset
tykkäävät länsirannikon joukkueista, enemmistö toki tykkää TPS:stä, mutta jos
suosikki ei ole TPS se on joko Lukko tai Ässät. Savolaisille Kalpa ja muut
paikalliset joukkueet ovat ykkösiä, mutta sieltä löytyy myös kaukorakkautta eli
Kärppien, Jypin ja Ässien kannattajia. Kaikki satakuntalaiset eivät ole
ässäfaneja, sillä satakuntalaiset tykkäävät myös Tapparasta ja TPS:stä.
Hämäläiset kannattavat eniten Pelicansia, mutta myös esimerkiksi Kärppiä.
Karjalaiset jakaantuu Saipan, HPK:n ja muiden joukkueiden kannattajiin.
Kun tarkastellaan sitä, miksi ihmiset fanittavat juuri
tiettyjä SM-liigajoukkueita paljastuu kiinnostavia eroja. Kärppien fanitusta näyttäisi selittävän menestys huomattavissa
määrin. Tämä ei ole mikään ihme, koska on peräkkäisiä tuoreita
suomenmestaruuksia. Tämän kyselyn aineisto on kerätty ennen viime syksyn
SM-liigakauden avausta, joten tämän kauden menestykset tai menestymättömyydet
eivät ole vaikuttaneet tuloksiin. Kärppien fanittaminen ei tunnu symboloivan
mitään sen kummenpaa, kuten muilla joukkueilla. Ässien fanittamista selittää eniten suhde paikkakuntaan,
fanitushistoria, kannattajajoukkoon samaistuminen ja fanituotteet. Kävin Porin
torilla Ässien voitonjuhlissa vuonna 2013, josta alussa oleva kuvakin on
otettu. Oli jotenkin liikuttavaa nähdä sellainen määrä rollaattorien avulla
liikkuvia papparaisia Ässä-paidoissaan. Näin myös vauvoja ässäpaidoissa
imemässä Ässä-tuttia. Jypin
fanittamista selittää paikkakuntasuhteen ja menestyksen lisäksi tietynlainen
pelityyli ja yksittäiset taitavat pelaajat. Jyppiläisyys myös symboloi tärkeitä
asioita ja kannattajajoukkokin houkuttaa. TPS:n
fanittaminen selittyy fanitushistorialla ja sillä, että tepsiläisyys symboloi
tärkeitä asioita. Sen sijaan kannattajajoukko ja fanituotteet eivät juurikaan
houkuttele. Hifkiläisyys perustuu
symboliarvoon, historiaan ja pelityyliin. Kiinnostavinta tässä tutkimuksessa on
tapparalaisuus. Tapparan
fanittamiseen vaikuttavat suunnilleen kaikki luetellut asiat enemmän kuin
muiden joukkueiden. Tapparan fanittaminen perustuu niin fanitushistoriaan,
menestykseen, yksittäisiin pelaajiin, symboliarvoon ja fanituotteisiin.
Kommentit
Lähetä kommentti