Teemana äänestäjän käyttäytyminen

Eduskuntavaaleihin saakka eli 19.4.2015 asti, tässä blogissa käsitellään kuluttajan käyttäytymisen yhtä muotoa eli äänestäjän käyttäytymistä.  Jo pitkään minua on kiinnostanut miten äänestäjät tekevät päätöksiään. Olen tehnyt aiheesta useampia tutkimuksia ja käynyt Politiikan tutkimuksen päivillä saamassa niistä asiantuntijapalautetta. Lähtökohtana on ajatus siitä, että kuluttajan ja äänestäjän käyttäytyminen on pohjimmiltaan samankaltaista, vaikka toki erojakin on.


Kirjoitan aiheesta myös Vaalimuusa-nimistä blogia, jossa käsitellään käyttäytymisen ohella mainontaa yms. vaaleihin liittyviä asioita. Tiedot perustuvat lukuisiin omiin ja muiden tekemiin tutkimuksiin. Blogi kokoaa yhteen aineistoa seuraavista lähteistä:



Äänestäjä tekee kolmentasoisia päätöksiä. Ensimmäinen päätös tehdään äänestämisen ja äänestämättömyyden välillä, tämän jälkeen äänestäjä valitsee puolueen ja ehdokkaan. Tässä blogissa käsitellään kaikkia näitä kolmea päätöstä ja niihin vaikuttavia asioita. Ihmisillä on erilaisia päätöksentekostrategioita. Esimerkiksi päätavoitteena voi olla parhaan mahdollisen ehdokkaan valinta, riittävän hyvän ehdokkaan valinta, äänestyspäätökseen käytettävän ajan minimointi, parhaiten perusteltu äänestyspäätös tai mahdollisen katumuksen minimointi. Äänestyspäätöksiin liittyy myös monenlaisia epäjohdonmukaisuuksia.

Vaalimuusa blogi on tarkoitettu äänestäjille, ehdokkaille, puolueille ja kaikille muille, jotka ovat kiinnostuneita äänestäjien käyttäytymisestä. Blogin tavoitteena on parantaa demokratian toimivuutta lisäämällä äänestäjien tietoisuutta heidän äänestyspäätökseensä alitajuisesti vaikuttavista asioista. Lisäksi blogin tietojen perusteella voidaan mahdollisesti nostaa äänestysprosenttia poistamalla äänestämisen esteitä. Toivon blogista myös olevan hyötyä kaikille ehdokkaille ja puolueille, kun he miettivät omaa viestintäänsä.


PS. Lisätietoja äänestäjän käyttäytymisen tutkimuksista saat yritykseni Miration sivuilta. Mikäli äänestäjän käyttäytymisen tutkiminen tai vaalimainonnan tehokkuuden lisääminen kiinnostaa sinua, ota yhteyttä hanna (at) miratio.fi.

PS. Kiinnostaako sinua kuluttajan käyttäytyminen ja päätöksenteko? Järjestän koulutuksia kuluttajan käyttäytymisestä useilla paikkakunnilla. Katso lisätietoja tästä. Linkissä on tietoa myös muista järjestämistäni koulutuksista (tutkimusten käyttö markkinoinnissa, eettinen kuluttaminen, mainonnan teho ym.)

Kommentit